Skip to main content

Kosken kylätalon satavuotisjuhliin valmistaudutaan taas yksillä talkoilla

Pihalla näkyy yksi työmaa:  kylätalossa tehdään vessaremonttia ja pihalla on jo tarvittava tekniikka. Puusee pysyy varalla sitä kaipaaville.Eero Kallio näyttää vanhaa valokuvaa.
–Jos saataisiin nytkin juhliin sama määrä porukkaa, hän naurahtaa.
Kuva on vuodelta 1928 ja se on otettu saman talon pihalla kuin missä nyt ollaan. Kuvassa talon piha on täynnä ihmisiä. Kuvaa otettaessa rakennus tunnettiin työväentalona, nyt se on Kosken aseman kyläyhdistyksen kylätalo. Talon satavuotisjuhlia vietetään runsaan viikon päästä. Vaikka heitossa vieraiden määrästä oli mukana huumoriakin, ovat verkot vedessä laajalti.
–Vanhoja kyläläisiä on soitettu läpi ja kutsuttu ja moni on ollut kiinnostunut, Kallio sanoo. 

Vanha valokuva on otettu arpajaispäivänä. 
 –Se oli iso tapahtuma, laitettiin parempaa päälle ja kuuleman mukaan arpalippuja oli parhaimmillaan kymmenentuhatta.

Työväentalo valmistui vuonna 1919.Toiminta talolla ja talossa oli ensimmäisinä vuosikymmeninä vilkasta;  ohjelmassa oli niin iltamia kuin teatteria ja musiikkiesityksiäkin, kokouksia ja juhlia ja pihassa myös urheiltiin. Vuosien myötä työväenyhdistyksen toiminta kutistui kasaan ja talo ehti olla hyvin vähällä käytöllä.  Yhdistys ajettiin alas vuonna 2013 ja seuraavan vuoden alusta rakennus siirtyi silloin varsin nuorelle kyläyhdistykselle.   Vuonna 2012 Perniönseudun Lehti kertoi kyläyhdistyksen perustamisesta ja tuolloin jutussa kyläläiset toivoivat yhdistyksen puhkuvan uutta elämää kylälle.  Näin on käynyt, ainakin jos kylätaloa katsotaan: vuosien aikana on muun muassa korjattu katto, uusittu keittiö, rakennettu uusiksi osa lattioista.  Parhaillaan on käynnissä vessaremontti.   Eero Kallio korostaa talkootyön merkitystä; esimerkiksi keittiön kaappien kokoamisessa käsipareja tarvittiin monta.

Kylätalolla on myös käyttöä; yhdistyksen omia tapahtumia tietysti ja lisäksi esimerkiksi vesistöhankkeen tilaisuuksia on pidetty talossa.  Kallio nostaa hauskaksi yksityiskohdaksi sen, että vapaa-ajanasukkaat ovat aktiivisesti mukana kyläyhdistyksessä.

Kallion mieleen on jäänyt joululaulutapahtuma vuodelta 2013.  Sähköt olivat poikki koko kylältä ja Kallio oli lämmittänyt kylätalon salia kamiinan avulla.   
–Lämmin täällä oli, mutta valaista piti kynttilöillä.  Tuli mieleen, että mitähän tästä tulee. Sitten alkoi otsalamppuja näkyä pihalla kun kyläläisiä alkoi tulla ja sitten olikin oikein tunnelmallista. Glögit kuumenettiin tuossa kamiinalla ja kuusessa oli oikeat kynttilät.

Lue koko Kylillä-sarjan juttu 16.5. lehdestä. 

Jaa artikkeli: