Skip to main content

Koskaan ei tiedä, mitä Tiktokissa näkyy

Nuoriso-ohjaaja Suvi-Tuuli Luosujärvi näkee somessa myös paljon hyvää.

Nuorten keskus Steississä työskentelevä nuoriso-ohjaaja Suvi-Tuuli Luosujärvi näkee päivittäin työssään, miten nuorten maailma pyörii sosiaalisen median ympärillä. Luosujärvi kertoo, että joidenkin nuorten vanhemmat ovat tarkkoja siitä, ettei nuorella ole edes suljettuja sometilejä.  Jotkut nuoret taas seikkailevat Tiktokin ja snapchatin sovelluksissa jo kolmos- tai nelosluokkaisina, vaikka esimerkiksi Tiktokin ikäraja on kolmetoista vuotta.

–Tiktokin ja sosiaalisen median pahin lieveilmiö on järkyttävä sisältö ja nettikiusaaminen, toisaalta sosiaalinen media on auttanut monia nuoria löytämään uusia ystäviä tai pitämään korona-aikana yhteyttä tuttujen kanssa, Luosujärvi kertoo.

Perniön yhteiskoulun oppilaat jakavat Luosujärven mielipiteen somen hyödyistä ja haitoista. Melanie Heikkilä, Anne Liisa Shkredovo, Topi Repo, Anne-Marie Mäkinen ja Julia Heinonen kertovat, että somessa on paljon hyvää, mutta kaikki sisältö ei todellakaan sovi lapsille ja nuorille.

–Some viihdyttää, siellä saa yhteyden kavereihin ja siellä on kivoja filttereitä, mitä voi käyttää kuvissa, Heikkilä kommentoi.

 

 

Koko juttu 5.5. painetussa ja digilehdessä. 

Jaa artikkeli: