Skip to main content

Kolme yritystä katosi Perniön katukuvasta

Vintti tyhjeni kokonaan, mutta yrittäjä Anne Karttunen suunnittelee jo uuden pop-up kirpputorin avaamista.

Viime vuoden aikana Perniössä on ollut syytä iloita, sillä kylille on saatu useampi uusi yritys ja kylänraitti on herännyt henkiin. Viime viikkoina on kuitenkin kantautunut ikäviä uutisia useammasta suunnasta, kun yritykset ovat lopettaneet toimintansa. Perniön autopesu ja ehostus lopetti toimintansa kuun vaihteessa. Yrittäjä Matias Vainio kertoo, että energiakriisi vei yrityksen asiakkaat, eikä parempia aikoja ollut näkyvissä.

–Tilanne oli paha jo syksyllä, kun sähkön hinta lähti nousuun. Samaan aikaan asiakasmäärä väheni reilusti. Energiakriisin suurin vaikutus oli se, että ihmisten ostovoima romahti, Vainio kertoo.

Keskeiseltä paikalta kylänraittia katosi myös viime kesänä ovensa avannut Vintti Secondhandstore. Kirpputorin yrittäjä Anne Karttunen kertoo, että liikekiinteistön vuokra olisi noussut niin paljon, että jatko ei ollut enää mahdollista. Kiinteistö olisi myös tarvinnut korjausta, mutta yrittäjä kertoo, että vikoja ei korjattu.

–Talvella tilat olivat todella kylmät ja sateisina päivinä ikkunasta tuli vettä sisälle, Karttunen kertoo.

 

Lisää juttua aiheesta tämän viikon lehdessä!

Jaa artikkeli: