Skip to main content

Kokoomusryhmän puheenjohtajavalinta johti ulosmarssiin

Kokoomuksen valtuustoryhmän järjestäytymiskokous sai dramaattisia piirteitä Salossa.
Ryhmää pitkään luotsanneen Marjatta Hyttisen tilalle valittiin äänin 8-5 Ari Aalto.
Tämän seurauksena neljä ryhmän jäsentä poistui paikalta kesken kokouksen. 

Valtuustoryhmän jäsen, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Annika Viitanen kuuluu poistujiin.
Viitanen sanoo, että sanoo olevansa hämmentynyt puheenjohtajavalinnasta.
– Marjatta Hyttinen on kokenut poliitikko, joka nauttii arvostusta yli puoluerajojen.
– On tavatonta, että puheenjohtaja vaihdetaan näin kauden loppupuolella.
Viitanen ei vielä halua arvioida, tarkoittaako kärjistynyt tilanne myös mahdollisesti ryhmän hajoamista.
– Lähitulevaisuudessa päätetään jatkosta.

Perniöläinen kokoomusvaltuutettu Elina Suonio-Peltosalo toivoo, että ryhmä voisi jatkaa yhtenäisenä.
– Ainakin itse olen valmis tekemään töitä sen eteen. Keskinäinen nahistelu vie paljon voimia varsinaisten asioiden hoitamiselta.

Puheenjohjajaksi valittu Ari Aalto myöntää, että ryhmä on leiriytynyt ja tietyissä asiakysymyksissä jakautuminen on näkynyt. 
– Ryhmässä haluttu uudistumista ja muutosta ja sillä varjolla kysyttiin, olenko käytettävissä puheenjohtajan tehtävään.
Aalto toteaa, että Marjatta Hyttinen on hoitanut puheenjohtajan tehtävää erinomaisesti. Eripurasta huolimatta ryhmän hajoamiseen Aalto ei usko.
– Se ei olisi kenenkään etu. 
Aallon viesti on, että pölyn on nyt syytä antaa laskeutua. 
– Meillä olisi kuitenkin normaalin vuosikellon mukaan tulossa varsinaisia asioitakin päätettäväksi.

Varapuheenjohtajaksi valittiin Anne Passi ja sihteeriksi Mika Hjelt.

-ap

Juttua päivitetty 16.28: Ari Aallon kommentit lisätty

Jaa artikkeli: