Skip to main content

Kivimakasiinissa esillä hetkiä elämän varrelta

19.7.202225 heinäkuun, 2022Uutiset

Tarja Seewald, Arja Pykäri ja Hannu Nikander esittelevät taidettaan yhteisnäyttelyssä.

Hannu Nikander, Arja Pykäri ja Tarja Seewald seisovat jylhässä Kiskon kivimakasiinissa kukkien ja eläinten keskellä. Uusi värikäs taidenäyttelykokonaisuus vangitsee katseen heti ulko-ovella.

–Tarja sai ensimmäisenä idean, että voisimme järjestää taidenäyttelyn yhdessä. Mielestäni meidän työmme sopivat hyvin yhteen ja luovat kiinnostavan kokonaisuuden, Pykäri kertoo.

Nikander kertoo, että näyttelyssä on esillä taiteilijan uusia ja vanhoja teoksia. Eläinhahmoja maalaava taiteilija toivoo, että pystyisi maalausten kautta välittämään katsojille erilaisia muistoja.

–Jossain töissäni on toki mukana myös ajankohtaisiin teemoihin liittyviä ajatuksia. Esimerkiksi jääkarhuja ja tiikereitä esittelevät teokset ottavat kantaa ilmastopolitiikkaan ja siihen, kuinka meidän pitäisi kunnioittaa kaikkea elämää täällä maan päällä.

 

Lisää juttua näyttelystä tämän viikon lehdessä! 

Jaa artikkeli: