Skip to main content

Kiskonjoessa elää vaellussiikakanta

Tero Saari haavi siianpoikasia Kiskonjoessa viime viikolla.Kiskonjoessa elää vaellussiikakanta.   
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos kartoittaa vaellussiian lisääntymisjokia liki koko Suomen rannikkoalueella.
Kiskonjoessa kolmas ja viimeinen tutkimus tehtiin viime perjantaina.
– Edellisellä kerralla löysimme muutaman ja se on hyvä juttu, kertoi  tutkija Tero Saari.
Kiskonjoen lisäksi tutkitaan Halikonjokea.

Vaellussiika nousee syksyllä jokiin kutemaan ja mäti kehittyy talven aikana.
Perniössä siikaa haavittiin Latokartanonkosken alapuolelta kymmenestä eri kohdasta.
–Siellä on kutupaikaksi sopivia akanvirtoja. Vastakuoriutuneet poikaset lähtevät melko pian mereen kasvamaan. Hyvää vauhtia lämpenevä jokivesi voi ajaa ne piankin ulos. Lämpötila oli 9,5 astetta. 

Tutkimuksella ei selvitetä kannan runsautta, vaan varmennetaan, että joessa on vaellussiikaa. Kartoitukset ovat osa isompaa  siikaa koskevaa tutkimusohjelmaa.
Kiskonjoessa tavataan myös jokihelmisimpukkaa, joka elää toukkavaiheen ajan lohikalojen kiduksissa.  Tero Saari ei uskaltanut arvioida, kelpaisiko Kiskojoen siika raakulle kasvuisännäksi.

Jaa artikkeli: