Kiskonjoki halutaan saada monenlaisten hoitotoimenpiteiden kohteeksi lähes vuosikymmenen ajaksi.
Metsähallituksen luontopalvelut, Suomen ympäristökeskus sekä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos ovat valmistelemassa hanketta, jonka keskeisenä tavoitteena on parantaa sisä- ja rannikkovesien tilaa.
Kiskonjoen vesistöalue on yhtenä merkittävänä alueena mukana hankkeen jatkovalmistelussa. Hanke kulkee nimellä Sisävedet Life IP.
–Ykkösvaiheen hyväksyminen ei välttämättä merkitse jatkoa, mutta mahdollisuudet sen läpimenoon paranivat merkittävästi, muistuttaa ylitarkastaja Iiro Ikonen ELY-keskuksesta.
Päällimmäisiä toimia hankkeen toteutuessa olisivat virtauomien ja sivupurojen ennallistaminen ja Kiskonjoen kalateiden rakentaminen.
Metso-ohjelmaan tavoitellaan noin 160 hehtaaria metsää arvokkaimmilla alueilla. Tällaisia alueita ovat muun muassa taimenpurojen valuma-alueet.
Kiireellisesti pitäisi hoitaa virtavesisimpukoita. Raakun todetaan olevan henkitoreissaan Kiskonjoessa, parin vuoden takaisissa sukelluksissa sitä ei löydetty.
Hanke pyritään saamaan kahdeksanvuotiseksi. Kiskonjoen vesistön lisäksi ovat mukana siitä itään päin Karjaanjoen, Mustionjoen ja Siuntionjoen vesistöalueet. Kakkosvaiheen suunnitelmat jätetään huhtikuussa, ja jos Kiskonjoki hyväksytään hankkeen piiriin, alkavat työt jo syksyllä.