Skip to main content

Kirkonkylästä tulee SM-maastojen ajaksi yli 700 auton parkkialue

Valmiina on viitisenkymmentä opaskylttiä, näyttää Seppo Nummi.Perniössä toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna käytävät maastojuoksun SM-kisat täyttävät liikuntahallin alueen urheilijoilla ja kirkonkylän autoilla.
–Paikalle odotetaan noin tuhattaviittäsataa kilpailijaa ja saman verran katsojia ja taustajoukkoja, kertoo apulaiskilpailunjohtaja Minna Lamminen. 

Vaikka Melassuolla käytävä juoksutapahtuma ei muuten kiinnostaisi, kisat vaikuttavat viikonlopun ajan perniöläisten elämään myös kirkonkylässä, mistä varataan parkkitilaa kaikkiaan 707 autolle.
–Parkkialueita otetaan käyttöön yhteensä kahdeksan ja ne suljetaan jo edellisenä iltana niin, että ne ovat kisapäivinä varmasti tyhjät, kertoo liikenteenohjauksesta vastaava Seppo Nummi.

Tarkoituksena on, että siirtymät kylältä pysäköintialueilta kisakeskukseen tehdään kävellen. Melassuonmäkeen lähemmäs kisakeskusta saavat pysäköidä erikseen merkityille paikoille vain bussit, toimitsijat, VIP-vieraat ja lehdistö.
Turvallisuussyistä osa Korjärventiestä suljetaan kokonaan. Melassuonmäelle tulevaa liikennettä valvotaan ja esimerkiksi Erveläntien alkuun tulee liikennepartio, joka päästää mäkeen vain mäelle pysäköintiin oikeutetut kisaihmiset sekä alueen asukkaat, joiden toivotaan tekevän tuulilasin taakse lapun, jossa lukee ”koti”.

Nummi on suunnitellut pysäköintijärjestelyjä lokakuusta lähtien. Työ on tehty pikkutarkasti: esimerkiksi karttapohjille on piirretty valmiiksi ruudut. Karttaharjoitus siirretään ennen kisoja maastoon; ruutujen paikat merkitään täplillä parkkipaikoille, jotta autot tulevat pysäköidyiksi riittävän tiuhaan. 

Koko juttu painetussa lehdessä

Jaa artikkeli: