Ensi viikon maanantaina alkaa koulunkäynti Salon peruskouluissa. Perniön kirkonkylän koulussa aloittaa 47 uutta ekaluokkalaista.
–Oppilaita on yhteensä noin 260, mikä on enemmän kuin aikoihin. Ekaluokkalaisia on enemmän kuin viimevuotisia kuudesluokkalaisia, siksi määrä on niin suuri, rehtori Sirkku Leikkonen kertoo.
Ekaluokkalaisten lisäksi alueelle on muuttanut lapsiperheitä ja siksi määrä on suuri. Oppilaita on yhden luokallisen, noin 20 oppilasta, enemmän kuin viime vuonna.
–Näin suuren koulun kanssa kaikki pitää miettiä tarkkaan. Emme voi lähteä ex tempore jonnekin reissulle.
–Vuorot, varaukset ja välituntivalvonnat täytyy miettiä tarkkaan. Mikäli jotain palasta aikatauluissa joudutaan muuttamaan, se vaikuttaa kaikkiin, Leikkonen pohtii.
Kouluun saatiin kuitenkin lisätilaa, kun esikoululaiset muuttivat lukion tiloihin. Ruokalassa ja keittiössä on nyt väljempää.
–Eskarilla ei ole kunnollisia tiloja ja päiväkodit on täynnä. Tässä taloustilanteessa on kuitenkin varmaa, ettei uusia tiloja rakenneta.
Tänä vuonna ei ole opettajien lomautuksia tulossa, mutta tunteja on vähennetty.
–Tuntikehys on aika tiukka, mutta opetusvelvollisuus täyttyy. Yhtään ylimääräistä ei ole. Opetus on kuitenkin lakisääteistä, joten esimerkiksi tukiopetusta ei voi leikata, Leikkonen pohtii.
–Näistä ei kuitenkaan kannata murehtia. Tehdään arjesta niin hyvää kuin on mahdollista!