Skip to main content

Kirbacka sai terassin

Kirbackan sauna on kovassa käytössä koko heinäkuun. Nurkkila-Ylönkylän kyläyhdistyksen tukikohta Kirbacka Kirakanjärven rannalla on saanut uuden terassin. Kallioinen ja ruohoa kasvanut kyläsaunan edusta on nyt muurattu ja laatoitettu tasaiseksi. Enää puuttuvat kaiteet ja pihakalusteet.
– Taisin joskus mainita, että tähän olisi kiva saada ulkopöytä ja tuolit. Siitä se taisi lähteä, muistaa Päivi Laitinen.
Aluksi suunnitelmissa oli puinen terassi, mutta mieli muuttui matkan varrella. Kyläaktiivit aloittivat toukokuussa kaivuutöillä, sen jälkeen paikalle tuotiin paljon soraa. Viimeiset laatoitustyöt tehtiin vasta viikko sitten. Tekijöitä oli toistakymmentä, mukana myös viime torstaina saunomaan tulleet Kauko Herranen ja Seppo Virtanen.
– Eläkeläiset ovat pääasiassa hommia tehneet, sitä kun on työelämässä, niin ei kerkiä mukaan, nauraa Laitinen.
Talkoolaisia otettaisiin silti lisää joukkoon. Kyläaktiivien mukaan todella aktiivisten talkoolaisten joukon muodostaa vain noin ”kourallinen” perheitä, yksittäisinä henkilöinä tämä tarkoittaa 10–20 ihmistä.
Terassi tehtiin omin voimin ja rahoin. Toissa syksynä tehtyyn saunatilaremonttiin sen sijaan haettiin EU-rahaa.
– Jos seuraavaksi sitten vaikka pukuhuoneiden laajennustalkoot, naurahtaa Marianne Vainio.
Heitto ei ole aivan tuulesta temmattu, sillä Kirbacka on kovassa käytössä erityisesti heinäkuussa.
– Käytännössä kaikki torstain ulkopuoliset päivät on vuokrattu ulkopuolisille, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Tuire Aaltonen.
Torstai-illat yhdistys on halunnut jättää kyläläisten omaan saunomiseen. Varausten ulkopuolelle on jätetty myös juhannus ja koulujen päätösviikonloppu.
Talovarausten hoitaminen, avainten luovuttaminen ja niiden vastaanotto olisi niin aikaavievää työtä, että se on annettu ulkopuolisille. Tällä hetkellä tehtävää hoitaa M-Market Perniön keskustassa.
– Kyllä täällä yövytäänkin. Ja monet varaavat kahdeksi päiväksi, vaikka olisivat vain yhden yön. Näin he voivat sitten viettää täällä pidempään toisena päivänä, selvittää Tuire Aaltonen.

Jaa artikkeli: