Kiskontien Kimpalla on yksi kestoaihe: julkinen liikenne tai sen puute.
Kimppa oli koolla viime viikolla ja liikenneasiat nousivat tapetille. Vainion Liikenne osti bussiliiketoiminnan Santasaarelta, ja nyt pelkona on, että useimpien Salosta tulevien vuorojen päätepysäkki on jatkossa Toija.
–Kirkonkylä jää liikennemottiin, sanoo Jaana Joutsen.
Palveluliikenne veisi ovelta ovelle, mutta sitä ei edelleenkään oikein osata käyttää.
–Sitä ei tunneta eikä tiedetä, että se on muillekin kuin ikäihmisille, Joutsen arvelee.
Kimpalta lähtevät kirjeet niin Vainion liikenteelle kuin Salon joukkoliikennetoimistoonkin.
Yhtenä parannusehdotuksena esiin nousi, että myös kello 15.10 vuoro ajettaisiin kirkonkylään asti.
Toinen ajatus on, että muutkin kuin taksiin oikeutetut pääsisivät koulutaksin kyydissä kirkonkylään, vaikka maksua vastaan.
– Kaupungin koulukuljetuskoordinaattoria pyydetään tarkistamaan, aiheutuuko bussivuorojen muutoksista hankaluuksia koululaisille ja opiskelijoille. Aijalan reitistä ei ole apua, koska sen vuorot palvelevat lähinnä Toijan alakoulun aikatauluja, Jaana Joutsen toteaa.