–Isäni oli kartanon puutarhuri Wihurin aikaan ja asuimme piharakennuksessa puutarhurin asunnossa, kertoi Olavi Metsäranta Teijon kakaroitten tapaamisessa.
Kartanon emännöitsijä kuoli ja Rakel Wihuri halusi Metsärannan äidin Lainan uudeksi emännöitsijäksi.
–Sen myötä muutimme päärakennukseen asumaan, se oli edistyksellistä.
Silloin elettiin 1950 luvun loppupuolta.
–Vietimme yhden joulunkin yhdessä ja yleensä ruokailimme yhdessä.
Päärakennuksessa asumisesta ei seurannut pelkästään hyvää.
–Kun asuimme päärakennuksessa, aloimme käymään herrain saunassa eikää alempana väensaunassa.
–Siitä tuli närää kylillä, joku piti sopimattomana.
Jako työväkeen ja herrasväkeen oli vielä tuohonkin aikaan selvä.
Puutarhuri ja emännöitsijä hoitivat kartanoa, kun isäntäväki oli Helsingissä.
–He asuivat Kulosaaressa, mutta olivat paljon täällä. tämä oli Rakel Wihurille tärkeä paikka.
–Lainan lihapullat olivat haluttuja, kun isäntäväki taas palasi pääkaupungista Teijolle.
Nuorella Metsärannalla riitti seurattavaa, kun kartanossa hoidettiin liikesuhteita.
–Täällä kävivät kaikki Kekkosta myöten.
Neuvostoliittolaisia, kun idänkauppa oli tärkeä ja lähetystöväkeä.
Rakel Wihurin poika Antti vietti paljon aika Teijolla.
–Antti Ilmari oli luontoihminen, kiipeili pöllönpesille
–Yhdessä ravustettiin.
Metsärannalle ja monelle muullekin ovat jääneet mieleen kartanon kaksi mäyräkoiraa, toinen leppoisa ja toinen ärhäkkä.
–Kun menin pyörällä hakemaan maita Talonpojanteijosta, se juoksi perässä melkein koko matkan, muistelee Metsäranta.