Skip to main content

Kansallispuistoon tullee rajoituksia telttailulle

Teijon kansallispuistossa retkeilyn pelisäännöt voivat muuttua jonkun verran siitä, mihin retkeilyalueella on totuttu.  
– Esimerkiksi telttailu on ollut tähän asti sallittua kaikkialla, mutta jatkossa siihen todennäköisesti osoitetaan entistä selvemmin tietyt paikat, sanoi  puistonjohtaja Laura Lehtonen viime viikolla Kirjakkalan ruukkikylässä järjestetyssä Kasvun eväät-tilaisuudessa.    

 Tilaisuus oli osa Yrityssalon vetämää Teijon kansallispuistosta kasvun eväät- hanketta, ja koolla oli muun muassa matkailualan ihmisiä niin Teijolta kuin kauempaakin.
Telttailun ja muun kansallispuiston arjen osalta säveliä kirjoitetaan tämän kevään ja loppuvuoden aikana.
– Aluksi tehdään hoito- ja käyttösuunnitelma ja sen jälkeen järjestyssääntö, kertoi Lehtonen.
– Vuosi 2015 on kovan työnteon aikaa.

Tänä vuonna muun muassa uusitaan opastusta ja kunnostetaan reittejä ja lisäksi siivotaan metsätalouden jälkiä.
– Siellä on vanhoja hakkuuaukeita, jotka ovat aika rujon näköisiä, myönsi Lehtonen.

Suunnittelutyöhön otetaan myös kansalaiset mukaan,  ensimmäinen yleisötilaisuus hoito- ja käyttösuunnitelman osalta pidetään näillä näkymin helmikuussa.

Kansallispuisto starttaa taipaleensa pitkälti nykyasussaan; avajaisia vietetään helmikuun 16.päivänä.
– Siitä ei haluta pönötysjuhlaa. Mitä vähemmän puheita, sen parempi.  Olisipa silloin lunta ja jäätä, niin päästäisiin avajaisissa vaikka jäälle hiihtämään, Lehtonen makusteli.

Jaa artikkeli: