Skip to main content

Kalkkunankoipi sopii kodin koristeeksi

Ilpo ja Reija Rantasen suureen taljaan on piirretty muistiin elämän tärkeät hetket.

Monet pariskunnat suuntaavat juhlistamaan vuosipäiväänsä hienoon ravintolaan tai tunnelmalliseen elokuvateatteriin. Kiskolaiset Reija ja Ilpo Rantanen päättivät kokeilla jotain erilaista aktiviteettia ja suuntasivat yhdessä lampaantaljan parkintakurssille.

–Minä olin tutustunut parkitsemiseen jo aiemmin, mutta tuo oli ensimmäinen kerta, kun Ilpo innostui lähtemään mukaani, Reija Rantanen kertoo.

Nyt lähes kymmenen vuotta myöhemmin kaksikko istuu olohuoneen sohvalla ja laskee, montako tuntia viikossa kuluu nahkatöiden parissa.

–Keväällä parkitseminen on helpompaa, kun hommia voi tehdä ulkona, silloin harrastuksen parissa kuluu tietysti vähän enemmän aikaa. Mutta kyllä me talvellakin teemme jatkuvasti jotain projekteja eteenpäin. Teemme lähes kaikkia työvaiheita yhdessä, mutta Ilpon vastuulle jää usein nahan pehmittäminen, sillä siihen tarvitaan paljon voimaa.

Parkintaharrastus alkoi tuttujen lampaantaljojen parissa, mutta nykyään pariskunnan käsissä uuden muodon saavat kettujen, supikoirien, näätien, peurojen ja vaikka rottien nahat. Myös kalat päätyvät pariskunnan projekteihin. Kaloista pariskunta innostui siksi, että niiden parkitseminen on helppoa, eikä vaadi suurempia työtiloja.

–Kalannahkoja voi parkita ihan keittiössä, mutta nisäkkäiden kohdalla pitää olla kunnollinen tila, missä liha ja rasva saadaan irrotettua nahasta. Tilaa vaatii myös nahan peseminen ja kuivaaminen. Eläinten nahka ei tietenkään ole hajutonta, joten siksikään harrastus ei ehkä sovi olohuoneen nurkkaan, Reija Rantanen naurahtaa.

 

Lisää juttua aiheesta huomisen lehdessä!

Jaa artikkeli: