Skip to main content

Kaisa-Leena Kaarlonen luotsaa akvarellilaivaa

Hurjana ulappa pärskii on nimeltään Kaisa-Leena Kaarlosen viime kesänä maalaama työ.Lehti-ilmoitus vuonna 1999 kertoi, että Paimiossa järjestetään akvarellikurssi.
Ilmoituksella oli seurauksensa.
–Ajattelin, että tuonne on mentävä. Elämäntilanne oli silloin sellainen, että piti saada jotain mietittävää. Silloin se maalaamisharrastus oikein ryöpsähti, muistelee Kaisa-Leena Kaarlonen.

Sen jälkeen Kaarlonen on pitänyt muun muassa kolmisenkymmentä yksityisnäyttelyä ja tuonut emännöimäänsä Galleria Levolaan myös muiden taiteilijoiden näyttelyitä.
Viikonloppuna Kaarlonen valittiin Suomen Akvarellitaiteen yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi.
–Luotsaan akvarellilaivaa, mutta hyvän tiimin kanssa. Meillä on loistava hallitus, hän kehuu.

Akvarellitaiteen yhdistyksellä on seitsemisensataa jäsentä ja johtoajatus vanha tuttu; tuoda esille akvarellitaidetta ja yhdistää sen tekijöitä.
–Akvarelliahan ovat tehneet monet nimekkäät taitelijat, Suomessa Gallen-Kallelasta alkaen, Kaarlonen muistuttaa.

Puheenjohtajan yksi ajatus on viedä yhdistys näkyväksi myös maakuntiin. Toiminta on hieman Helsinki-keskeistä, vaikka osaajia on muuallakin.
–Ajatus ei ole, että meiltä viedään yhdistyksen nimissä valmis paketti jonnekin Ouluun, vaan haetaan ne sen alueen taitelijat yhteen ja saatetaan heidän töitään nähtäville, tiivistää Kaarlonen.

Jaa artikkeli: