Skip to main content

Kaikki on kallista

Toni Gustafsson jatkaa päättäväisesti valitsemallaan alalla haasteista huolimatta.

–Viikossa polttoaineeseen ja moottoripolttoöljyyn kuluu tällä hetkellä 3000 euroa enemmän kuin vajaa kaksi vuotta sitten. Se tarkoittaa, että kuukaudessa rahaa kuluu 12 000 euroa aiempaa enemmän, E. Gustafsson Oy:n yrityksen omistaja Toni Gustafsson laskee päässään kustannusten nopeaa ja dramaattista muutosta.
Perniössä pitkään työskennellyt Gustafsson siirsi yrityksen toimiston ja varastotilat Perniöstä Salon Metsäjaanuun reilu vuosi sitten.
Vanhat tilat kävivät kasvavalle yritykselle liian pieniksi ja oli aika investoida suurempiin ja toimivampiin toimitiloihin.
Silloin kukaan ei vielä osannut ennustaa, millaiseksi ala muuttuisi lyhyessä ajassa.
–Dieselin ja moottoripolttoöljyn hinta on noussut hurjasti, Adbluen hinta on hiponut pilviä ja saatavuudessa on voinut olla ongelmia, renkaiden hintoja on nostettu pariin kertaan pelkästään viimeisen vuoden aikana, varaosien hinnat ovat korkeammat kuin aiemmin, Gustafsson luettelee.

Kustannusten rajusta noususta huolimatta yrittäjä on tyytyväinen, että asiakkailla on riittänyt ymmärrystä vaikeassa tilanteessa.
Kaikki osapuolet tietävät polttoaineiden ja muiden kustannusten noususta ja hinnat on saatu neuvoteltua kuntoon asiakkaiden kanssa.

 

Lue lisää yrittäjän ajatuksia tämän viikon lehdestä!

Jaa artikkeli: