Skip to main content

Joulu jatkuu käsivarressa

Sirpa Burgess pakkaa vaellusreissulle mukaan makuupussin myös koiralle, että molemmat retkeilijät pysyvät yöllä lämpiminä.

Kansainväliseksi eräoppaaksi kouluttautunut Särkisalolainen Sirpa Burgess on tottunut eränkävijä. Hänet voi nähdä metsässä rinkka selässä tai kanootissa melomassa koiransa kanssa.

–Opetin koiranpentuni jo ihan pienenä liikkumaan kanssani vesillä. Hän on oikein kelpo reissukaveri, aina valmiina lähtemään uuteen seikkailuun, Burgess kehuu ja silittää samalla vieressä istuvaa novascotiannoutajaa.

Vaikka Särkisalon maisemat ovat valloittaneet retkeilijän sydämen, yksi paikka Suomessa on kuitenkin jopa vielä rakkaampi. Siksipä Burgess lähteekin koiransa kanssa joulun jälkeen Lappiin retkeilemään.

–Lapin koskematon luonto on todella kaunista. Rakastan erämaassa kulkemista ja autiotuvissa nukkumista. Iltaisin luen tuvan vieraskirjasta, millaisia reissaajia paikassa on ennen minua yöpynyt. En voi ikinä saada tarpeekseni tunturimaisemista.
Kyseessä ei ole mikä tahansa retki, sillä kaksikko aikoo suunnata pohjoiseen hiihtovaellukselle.

Burgess on jo tottunut retkeilijä, mutta koiralle hiihtovaellus on ensimmäinen laatuaan. Tarkoituksena on lähteä käsivarren erämaahan viikon vaellukselle.

–Eräopaskoulutuksen myötä minulle tuli lisää varmuutta lähteä eräretkelle myös ihan yksin. Meillä oli koulutuksessa viimeisenä tehtävänä lähteä yksin kymmenen päivän vaellukselle. Silloin ymmärsin, että ei luonnossa ole mitään pelättävää. Kun olen keskellä suurta erämaata, tuntuu kuin olisin yhtä luonnon kanssa. Silloin mielen valtaa levollisuus, ei ollenkaan pelko.

Hiihtovaellukselle lähdetään kuitenkin täysin koiran ehdoilla.

 

Lue koko juttu tämän viikon lehdestä!

 

 

Jaa artikkeli: