Skip to main content

Perniön Urheilijoiden miesten koripallojoukkueen kausi on peliä vaille valmis.
Joukkue teki täksi kaudeksi kovan luokan uutisen ja nousi ykkösdivisioonaan.  Playoff-paikka jäi vielä saavuttamatta, mutta menestystä ja sijoitusta runkosarjassa ei silti voi moittia.

Joukkueen voisi sanoa synnyttäneen jopa koripallohuumaa; harvoin ovat liikuntahallin katsomot niin täynnä kuin miesten peleissä ovat tänä vuonna olleet.   
Arvata voi, että hyvät otteet kentällä vetivät varmasti ihmisiä katsomoon, ja –kuten monessa muussakin lajissa todettua –  kannustava kotiyleisö kiritti pistämään vielä vähän lisää vauhtia kentän puolella.

Tyytyväisyyteen voi olla aihetta, mutta tuskin ylpistymiseen: pelit jatkuvat ensi syksynä ja luvassa on varmasti tiukkoja otteluita. Laakereillaan lepäämään ei perniöläinen koripalloväki pääse muutenkaan; heti tulevana viikonloppuna peliareenat täyttää valtava Pikkujätti-turnaus.
Turnauksen järjestämiseen on jo rutiinia, ykkösdivarissa pelaamisesta ja sen organisoinnista on kokemuksia vasta tältä talvelta.  Talven hyvät kokemukset ja opit kannattaa muistaa myös ensi talvena.  

Yksi syy siihen, että joukkue otettiin omaksi, on se, että se on leimallisesti oma:  nimi viittaa Perniöön ja iso osa rungosta on paikallisia kasvatteja.  Salolaisjoukkuetta porukasta ei saa, vaikka muualta kaupungista on lisävoimia haettukin.  Joukkueiden välinen yhteistyö ei ainakaan tässä tapauksessa tainnut syödä mitään identiteetistä.

Jaa artikkeli: