Skip to main content

Joku tekee turnaussämpylätkin

Koripalloturnaus tietää muun muassa sitä, että kertakäyttömukeja ja -lusikoita on oltava riittävästi. Susanna ja Tero Maneliuksen kuisti toimii välivarastona.  Pelit pyörähtävät käyntiin lauantaiaamuna ja siihen mennessä kuvankin laatikot on purettu oikeisiin paikkoihin.Perniössä kuuluu palloilusaleista viikonlopun aikana tasainen jytke.
Koripallon OP-pikkujättiturnaus tuo eteläiseen Saloon kaikkiaan 44 juniorijoukkuetta eli kaikkiaan melkoisen joukon; yöpyjiä on yli 350 ja pelejä käydään satakunta.

Ennen kuin ensimmäinenkään pallo on pudonnut maahan, on tehtynä hurja määrä talkootyötä.
Susanna ja Tero Maneliusovat PeU-piireistä tuttu pariskunta: Tero Manelius on seuran puheenjohtaja ja Susanna Manelius ollut mukana koripallon taustavoimissa pitkään.

Maneliusten kotona saa turnauksen alla pienen aavistuksen talkoopuolesta. Kuistilla on pinottuna laatikko jos toinenkin ja laatikoissa on muun muassa kertakäyttöastioita, Korispisteen myyntitavaraa, kahvion hinnastoja…
–Ja hallin takakeittiössä on jo paljon tavaraa valmiina. Perjantaiaamuna mennään koulun keittiöön aikaisin ottamaan lastia vastaan ja perjantai-iltana jatketaan. Lauantaina ollaan hallilla jo seitsemältä, kertaa Susanna Manelius.
Hänen vastuullaan on kahvilatoiminta, mutta ei suinkaan yksin; kahviovuoroihin tarvitaan kolmisenkymmentä vapaaehtoista ja vielä erikseen on nimetty viiden tekijän porukka kokoamaan sämpylöitä.
Toimitsijoita kentän laidalla tarvitaan viikonlopun aikana nelisenkymmentä. Lisäksi tarvitaan esimerkiksi majoituspaikkojen yövahdit, ja tätä tointa hoitaa VPK.

Lisäksi ennen turnausta on esimerkiksi vastaanotettu ilmoittautumisia, laadittu pelikaavioita ja niin edelleen.
–Tammikuussa on aina vähän sellainen olo, että eikö tätä jo joku muu tekisi, mutta siitä se sitten taas alkaa mennä. Rakkaudesta lajiin tätä tehdään, ja porukka on mahtava, Manelius kehuu.

Koko juttu painetussa lehdessä. Otteluohjelman näkee osoitteesta http://www.peu.fi/koripallo/

Jaa artikkeli: