Skip to main content

Järjestämisjaosto evästää aluehallitusta sillä, mistä kesäkuussa linjattiin

22.8.202423 elokuun, 2024Uutiset

 

Hyvinvointialue Varhan järjestämisjaosto käsitteli keskiviikkona virkamiesesitystä, joka toteutuesssaan pistäisi lapun luukulle muun muassa Kiskon neuvolassa ja terveysasemalla.

Asiaa käsittelee seuraavaksi aluehallitus, ja järjestämisjaosto esittää, että hallitus tekisi päätöksen palveluverkosta – mutta se edellyttää, että aluehallitukselle tuodaan vaihtoehdoksi myös kesäkuussa tehdyn valmisteluohjeen mukainen päätösesitys.  Kesäkuussa  aluehallitus katsoi esimerkiksi, että Kiskossa olisi edelleen sote-piste ja tämä tarkoittaisi myös neuvolaa.    Nyt jaostolle tuodussa virkamiesesityksessä nämä palvelut oli poistettu.

Perniön osalta kartta on ennallaan: esimerkiksi  sote-piste ja neuvola säilyisivät, samoin palvelukeskus sekä kehitysvammaisten toimintakeskus.

Jaa artikkeli: