12-vuotiaat perniöläistytöt Iina Arell ja Sara Ruostesaari ovat nousemassa kovaa vauhtia kohti jalkapalloilun Suomen eliittiä. Vuoden alussa tytöt valittiin Sami Hyypiä Akatemiaan, joka on Suomen Palloliiton ja Eerikkilän urheiluopiston yhteinen valmennus- ja tutkimuskeskus.
Ensimmäinen Sami Hyypiä – Akatemian yhteisleiritys oli hiihtolomaviikolla Eerikkilässä.
-Meillä oli otteluita, pallonkäsittelyharjoituksia ja erilaisia testejä, kertoo Sara Ruostesaari.
Seuraavan yhteisleirin yhteydessä syksyllä testataan taas omaa kehittymistä.
Salon Palloilijoissa pelaavat tytöt ovat kulkeneet jo kovan seulan kohti valtakunnallista huippua. Jyviä on eroteltu akanoista mm. Turun alueen piirihaavi -tapahtumissa, joihin oma valmentaja lähettää potentiaalisimmat pelaajansa. Taitoja on tarkkailtu myös Southwest United -yhteistyön puitteissa.
Pallotaiturit osaavat arvioida jo nyt omia vahvuuksiaan ja heikkouksiaan.
– Ketteryys voisi olla parempi ja syötöissä pitäisi saada pidempi kosketus. Pallonkäsittelyssä olen mielestäni aika hyvä. Välillä tulee hyviä vetoja, mutta vähän riippuu päivästä, arvioi keskikentällä pelaava Iina Arell.
Oikea laitahyökkääjä Sara Ruostesaari arvioi vahvuuksikseen nopeuden ja kantavat vedot.
Koko juttu painetussa lehdessä