Skip to main content

Idea Kesä yhdessä -kiertueesta kantaa

Tämän kesän tapahtumasarja, Kesä yhdessä -kiertue, on loppusuoralla.
Viime lauantaina Särkisalo-päivä oli menestys. Ylihuomenna tehdään kauppaa Laurin markkinoilla.
Se jälkeen tulevat vielä Kuusjoen, Perttelin ja Muurlan tapahtumat.
Kiertue kiersi ensimmäistä kertaa kaupunkia kesällä 2009, meneillään on seitsemäs kesä.
Idea on tainnut lähteä kaupungin viestinnästä ja markkinoinnista. Uuden kunnan syntymän jälkeen huomattiin, että jokaisessa kunnassa on tai oli ollut jossain vaiheessa omanlaisensa kesätapahtuma.
Niistä haluttiin pitää kiinni.
Ajatus oli alun perin ketjuttaa tapahtumat ja saada ihmiset tutustumaan muiden entisten kuntien tapahtumiin.  Yhtä tärkeää on, että samalla se on ehkä estänyt jonkun tapahtuman sammumisen tai saanut jonkun syttymään uudestaan.
Samalla kannettiin huolta tapahtumien omaleimaisuuden säilymisestä.  Omaleimaisuus ei välttämättä ole koko tapahtuman läpi kulkeva teema, vaan pieniä juttuja jotka nousevat paikallisuudesta. Särkisalopäivä on hyvä esimerkki.
Laurin markkinoillakin on markkinatorin ohella muita tapahtumia ja tänä vuonna on taas tulossa uutta. Eivätkä kaikki ajatukset ehtineet toteutukseen asti tänä kesänä.
Markkinakauppa on kauppaa, eikä sen eteen järjestäjien tarvitse nähdä paljon vaivaa.
Kaikki muu lähtee taas kerran vapaaehtoisten panoksesta, harrastuksesta ja kotiseutuhengestä. Kaupungin panos tarvitaan tueksi ja idea kiertueesta on hyvä.

Jaa artikkeli: