Hirvi tulee auton valokeilaan ja ennen kuin kuljettaja ehtii tehdä mitään, eläin on jo tuulilasilla. Siinä on hirvikolari tiivistettynä, sanoo salolainen Tina Jaakola.
Hänen perheensä kotimatka katkesi sunnuntai-iltana hirvikolariin Perniössä kantatie 52:lla. Onnettomuus sattui lähellä Teijon tienhaaraa, kun hirvi juoksi tielle auton eteen ajoradan oikealta puolelta.
–Moni varmaan ajattelee, että tässä ei ole mitään hätää, kun on peltoaukea, että kyllä hirven näkee. Mutta ei näe. Se tulee niin yllättäen, Jaakola sanoo.
Tarinassa on onnea matkassa; Jaakola ajoi maltillisesti vain noin kahdeksaakymppiä ja hirvi oli pienikokoinen naaras.
Tapaus on kuin tilastoista; loka-marraskuu on hirvikolarien suhteen vaarallisinta aikaa ja hirvikolari sattuu useimmin aamu-tai iltahämärissä. Vuonna 2014 sattui 1623 hirvionnettomuutta.
Hirvi menehtyi onnettomuudessa. Jaakolan ajama auto, vuoden 1999 mallinen Volkswagen Bora, painui korjauskelvottomaksi. Autossa olijat selvisivät verraten vähillä ruumillisilla vammoilla, esimerkiksi takapenkillä matkustanut lapsi sai takapenkillä lievän aivotärähdyksen ja oksenteli seuraavana yönä.
Enemmän aikaa vie muu toipuminen, kertoo Jaakkola. Vielä alkuviikosta tärisytti.
–Ottaa mahanpohjasta, kun tämän auton näkee.
Jaakola käy töissä Perniössä ja asuu Suomusjärvellä. Hirvieläimet ovat säännöllinen näky matkan varrella. Viime syksynä Jaakola ajoi 110-tiellä peurakolarin.
Hirvieläimien määrä askarruttaa.
–Tulee mieleen, että olisiko niitä varaa vähentää enemmänkin.
Varsinaista autoilukammoa tapaus ei jättänyt, mutta toisaalta palautti riskit mieleen.
–Siihen ei kannata luottaa, että vaikka olisi mielestään tarkkaavainen ja autossa hyvät valot, niin se riittää, Jaakola toteaa.