Skip to main content

Hiihtäjät saavat kuuset kiitokseksi hyvistä laduista

Kaupat tulivat. Tea Lempiäinen kiinnittää osoitelappua Jaana ja Reeta Partasen valitsemaan kuuseen.Perniön Urheilijoiden joulunalusaikaan kuuluu vuosi toisensa jälkeen yksi perinne. Hiihtojaoston väki myy kuusia, on maa valkoinen tai musta.
–Tämä on merkittävin tulolähde hiihtokoulun jälkeen, kertoi Sami Salmelin maanantai-illan pimeydessä kuusitorilla S-raudan pihalla.
–Tämä on perinne ostaa Perniön Urheilijoiden kuusi, kertoi puolestaan Kuivastolle joulun viettoon tullut Jaana Partanen.

Reeta-tyttären kanssa kuusikaupoilla olleella Partasella valintaan ei mennyt kauan.
–Se on sopiva niihin tiloihin, oli perustelu.

Kaupan oli luonnonkuusia ja kasvatettuja, molemmat Tenholasta.
–Kasvatetut ovat Kåre Pihlströmiltä Skarpkullasta, paljastaa Veijo Lukkaroinen.
Luonnonkuuset puolestaan ovat Anders Örnmarkin metsästä Frankbölestä.
Syy on selvä:
–Hän kehuu Perniön hyviä latuja ja haluaa sen takia tukea hiihtojaostoa.

Hiihtojaoston kuusilla on pitkät perinteet. Lukkaroinenkaan ei uskalla arvella kuinka pitkät, mutta kymmeniä vuosia kauppaa on tehty.
Hinta selittää osan siitä, että mökille tulijat ostavat kuusensa Perniössä: maalla kuusi maksaa vähintään kolmanneksen vähemmän kuin suurten kaupunkien toreilla ja kotiinkuljetuskin vain vitosen.

 

Jaa artikkeli: