Skip to main content

Heräsikö kiinnostus kuntavaaleihin

9.2.2012

Presidentinvaalit ovat tältä erää ohi.
Toisen kierroksen voittanut Sauli Niinistö tarttuu toimeen ensi kuun alussa.
Hänen työtään voidaan arvioida vasta tuonnempana, kun näyttöjä tehtävän hoitamisesta on kertynyt.
Sitä odotellessa on aika miettiä,  mitä nyt päättyneistä vaaleista kantaa seuraaviin eli syksyn kunnallisvaaleihin.
Yksi asia on varmasti sosiaalinen media, missä käytiin presidentinvaalikeskustelusta  ja –kampanjoinnista aiempaa isompi osa.  Mittatappioksi laskettakoon, että ylilyönneiltä ja mustamaalaamiselta ei vältytty.   Kummankaan ehdokkaan kannattajille ei voi tässä asiassa antaa synninpäästöä,  tunteet kuohuivat kummassakin leirissä.
Ylikierroksillakin käyneen vaalikeskustelun toinen puoli on se, että se herätti ehkä yhteiskunnallisia asioita seuraamaan sellaisetkin ihmiset, jotka tähän asti ovat kokeneet asian vieraaksi ja epäkiinnostavaksi.    Tämän on arveltu vaikuttavan niin, että kunnallisvaalitkin kiinnostavat  aiempaa useampaa.
Syytä onkin,  ne ovat ne vaalit joissa päätetään todella tavallista kuntalaista lähellä olevista asioista. 
Kuntavaalien ehdokasasettelu päättyy syyskuun puolenvälin paikkeilla.    Olisi mainiota jos presidentinvaaleista herännyt kiinnostus eläisi äänestyspäivään asti. Ennen muuta olisi tärkeää, että yhteiskunnallinen vaikuttaminen tässä muodossa kiinnostaisi kesään ja loppukesään asti ja listoille lähtisi roppakaupalla uusia nimiä.
Kuntavaaleissa kun on usein perusteltu äänestämättä jättämistä sillä että ehdolla ovat aina samat naamat.  

Jaa artikkeli: