Förbyn satamaa ei laajennetakaan

Förbyn venesataman laajennus ei näillä näkymin toteudukaan.  Eino Kukkamaa muotoilee kansilankkuun pystytolpan kohdan.

Uudistamista kaavaillut alueen omistava Karl Forsström Oy on luopunut hankkeesta.
– Vedenalaista louhintaa olisi tullut tehtäväksi paljon ja kustannukset olisivat karanneet, sanoo toimitusjohtaja Tom Böhme.
Louhintaa olisi tarvittu, sillä aallonmurtajan pää on rakennettu kallion eli luodon päälle.
– Kun hanketta suunniteltiin, siitä ei ollut tietoa, Böhme muistuttaa.

Satamassa on parhaillaan noin 150 venepaikkaa. Sataman ylläpidossa riittää ilman laajennustakin tekemistä; esimerkiksi parhaillaan rakennetaan uusiksi tehtaan puoleisella rannalla olevaa laituria.  
Satama-altaassa olevista ponttonilaitureista aiotaan myös uusia yksi, lisäksi tulee tehtäväksi esimerkiksi poijuketjujen tarkastussukellukset.

Rakenteilla oleva uusi laituri on varsinainen lähilaituri; sitä urakoi särkisalolainen Eino Kukkamaa ja kestävä lehtikuusikin on sahautettu yhtiön metsästä.
– Tulee sellainen että kestää vaikka ajaisi autolla päälle, myhäili Kukkamaa perjantaina.

Jaa artikkeli: