Skip to main content

Finlandia-voittaja Anni Kytömäki Perniössä ensi torstaina

Anni Kytömäki kertoo työstään kirjallisuusillassa Perniössä.
Kuva Gummerus/Liisa Valonen.

Galleria Levolassa Perniössä vietetään syyskuun lopulla kirjallisuusiltaa. Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2020 romaanillaan Margarita voittanut Anni Kytömäki saapuu paikalle Maria Rainio-Alarannan haastateltavaksi.

Kytömäki kertoo, että Margaritan varsinainen kirjoitustyö kesti muutaman vuoden, mutta idea kirjaan syntyi jo vuosia sitten.
–Asuin lukiolaisena Ylöjärvellä ja lähdin usein pyörälenkille ihailemaan maisemia. Silloin näin matkalla vesistössä jokihelmisimpukoita. Ihastuin niihin ja luin lisätietoa tästä hienosta lajista. Selvisi, että jokihelmisimpukoita oli täällä jo silloin, kun maan päällä vaelsi vielä dinosauruksia. Simpukat selvisivät suuresta sukupuutosta, Kytömäki kertoo.

Kytömäki kertoo, että halusi kirjoittaa romaanin, jonka pääroolissa olisi simpukka.
–Kun kuulin, että jokihelmisimpukat ovat nykyään uhanalaisia, ihmettelin, miten me ihmiset voimme luoda uhan lajille, joka on selvinnyt täällä jo dinosaurusten aikakaudesta lähtien.

Kirjallisuusilta Galleria Levolassa torstaina 29.9. klo 18. Painetun lehden jutun leipätekstissä mainitaan lauantai, mutta oikea päivä on torstai. 

 

Jaa artikkeli: