Salon budjettivaltuustossa yhdeksi puheenaiheeksi nousivat varhaiskasvatuksen tilakysymykset Perniössä.
Kaavailuissa on ollut, että entiseen lukioon remontoitaisiin tilat päiväkotien käyttöön.
Valtuusto piti suunnittelun ja toteutuksen määrärahat budjetissa, mutta tarkkaa harkintaa toivottiin.
– Homeisesta talosta ei saa saneerattua kuin vähän paremman hometalon, tiivisti Heikki Tamminen (ps).
Hän esitti, että raha käytetään järkevästi ja harkiten, ei ehdoin tahdoin saneerata kohta 50-vuotiasta lukiorakennusta.
Tauno Kanerva (kesk) komppasi:
– Jos uusi talo syntyy halvemmalla, se on sitten tehtävä.
Ihan yksinkertaisena Kanerva ei projektia pitänyt.
– Siinä joudutaan tekemään paljon muutakin kuin päiväkoti. Nykyisissä tiloissa on teknisen työn tunteja, liikuntasali ja kotitalousluokkia. Onneksi meillä nyt on Perniössä edelleen päiväkodeilla toimivat tilat, hän muistutti.
Elina Suonio-Peltosalo (kok) oli sitä mieltä, että keskitetylle ratkaisulle on tarve, ja määrärahat on pidettävä budjetissa. Hän epäili, onko entisestä lukiosta kuitenkaan tulevaisuuden ratkaisuksi.
Opetuslautakunnan puheenjohtaja Sanna Lundström (kok) korosti, että ratkaisujen aika on vasta ensi vuonna. Lautakunta on hänen mukaansa pitänyt asiaa tärkeänä ja vaihtoehdot ovat vielä auki.
– Ne voivat olla esimerkiksi saneeraus, liisaus tai uuden rakentaminen, listasi Lundström.
Ensi vuodelle kohteeseen on varattuna 500 000 euroa ja vuodelle 2016 runsas miljoona euroa.
Investoinnit valtuusto piti muutenkin koko lailla ennallaan. Isoin muutos oli Venemestarinkadun ja Mariankadun välisen liittymän rahoitus: 800 000 euroa kutistui Osmo Fribergin (kok) esityksestä 650 000 euroon.