Skip to main content

Entinen kirjasto palvelee päivähoitoa vielä pari vuotta

Kattoikkunoiden valokuilujen seinät maalataan samalla kuin katotkin.  Sauli Virtanen veti pintoihin tasoitetta.Perniön entinen kirjasto ehostetaan vielä kerran niin, että sitä voi päiväkotiryhmä käyttää.
Tilassa tehdään parhaillaan pintaremonttia; katttolevyt vaihdetaan, joitain sähkövetoja ja valaisimia uusitaan, lattian matot vaihdetaan laminaateiksi ja seiniä maalataan.
–Normaalia ylläpitokorjausta, jota päiväkodeissa usein kesäisin tehdään. Tarkoitus on, että tila palvelisi päiväkotikäytössä vielä siihen asti, että uusi päiväkotiyksikkö toteutuu, kertoo varhaiskasvatuksen esimies Anna Karlsson Salon kaupungilta.

Perniöön on kaavailtu uutta päiväkotia Vuorilinnan päiväkodin viereen, ja tavoite on, että rakennus olisi käytössä vuonna 2017. Parhaillaan korjattavaa huoneistoa tarvitaan vielä, sillä muut yksiköt ovat täynnä.
Nyt menossa olevat korjaukset on tarkoitus saada valmiiksi juhannuksen jälkeen.

Alkuviikosta purettiin kattolevyjä, jotta sähköasentaja pääsee omiin töihinsä.
–Yllättävän hyvältä täällä näyttää. Muutamasta paikasta on joskus tihkunut vesi läpi katosta, arvioi levytystä purkanut Juho Lammervo.

Jaa artikkeli: