Skip to main content

Ensimmäisen luokan aloitti Saurussa peräti 15 oppilasta

Iida Varemäki saattoi tyttärensä Juulian aloittamaan koulun ensimmäistä luokkaa.Maanantaiaamuna Saurun koululle johtavaa mäkeä asteli suuri joukko uuden lukuvuoden aloittavia oppilaita. Oppilaspulasta ei tässä koulussa kärsitä – koulussa opiskelee tänä lukuvuonna kymmenen oppilasta viime vuotta enemmän.
– Ensimmäisen luokan aloittaa 15 oppilasta. Nuorimpien luokassa on nyt aika ahdasta, sillä koulun kooltaan pienimmässä luokassa on nyt toinen luokka mukaan lukien 26 oppilasta, mainitsee rehtori Anssi Örling.
– Mielessä kävi jopa luokkien muutto huoneesta toiseen, mutta näin ei kuitenkaan tehty. Ensi vuonna ensimmäisen luokan aloittavia on taas ennusteiden mukaan selvästi vähemmän, sanoo Örling, jonka oma 15 oppilaan luokka taas opiskelee koulun suurimmassa luokassa.
Monet vanhemmat saattoivat varsinkin ensimmäiselle luokalle meneviä lapsiaan kouluun. Näin tei myös Iida Varemäki, jonka tytär Juulia tuli maanantaina kouluun ensimmäistä kertaa.
– Juulialle koulu ja kaverit ovat jo ennestään tuttuja. Aseman päiväkoti on käynyt täällä aina välillä jumppaamassa, kertoi Iida Varemäki.

Eteläisen Salon koululaisia yli 440

Maanantaina koulutielle astui yhteensä yli 440 oppilasta ympäri eteläistä Saloa.
Perniön kirkonkylän koulussa aloitti 47 ekaluokkalaista. Oppilaita on yhteensä 260.
Teijolla oppilaita on tänä vuonna 39, joista 6 on ekaluokkalaisia. Viime vuonna ja edellisvuonna oppilaita oli saman verran, 39 lasta.
Kiskossa oppilaiden kokonaismäärä on 110, mikä on suunnilleen saman verran kuin viime vuonna. Ekaluokkalaisiakin tulee parikymmentä, mikä on sama kuin vuosi sitten.

Särkisalossa koulun käytäviä kulkee tänä vuonna 39 oppilasta, joista ensimmäistä kouluvuottaan viettää 8 lasta. Viime vuonna oppilaita oli 49 ja ekaluokkalaisia seitsemän. Särkisalossa ensimmäisen päivän liikennettä oli opastamassa Autoliiton puolesta Erkki Muuri.

Jaa artikkeli: