Särkisalolainen Ilkka Landén oli vielä syksyllä sitä mieltä, että 34 vuotta kilpaveneilyä riittää.
– Olin silloin vielä sitä mieltä, eikä oikein ollut varaa ostaa uutta venettäkään.
Nyt mies on intoa täynnä.
– Minulle on tulossa uusi vene ja tehokkaampi kone.
Kone on oma, vene veistämön.
–Ehdottivat tällaista, liisaan veneen kisoihin ja he ovat muutenkin mukana.
Kaiken takana ovat kotikisat, Förbyssä ajetaan MM-kisat kesäkuun viimeisenä viikonloppuna.
–Vene on samaa merkkiä kuin edellinenkin, Twister, mutta pidempi ja leveämpi ja siinä on turvaohjaamo.
– Turvaohjaamo on pakollinen MM-osakilpailussa.
Ohjaamo taas edellyttää pelastautumistutkinnon suorittamista. Se suoritettiin Meriturvan yksikössä Lohjalla.
– Meillä on ohjaamossa tietysti turvavyöt, mutta myös paineilmalaitteet.
Kokeessa pitää löytää regulaattori suuhun, avata turvavyö ja kuomu kapselissa mikä on vedessä ylösalaisin.Veneessä syttyy sisävalo, jos se menee ympäri.
– Oli se vähän semmoista roikkua vöissä pää alaspäin, vaikka olen entinen VPK:n sukeltaja, kuvailee Landén outoa tilannetta.
Ensimmäinen kisa uudella veneellä on Sipoon Kalkkirannassa jo ensi lauantaina.
Menestys Förbyn kisassa antaa suuntaa jatkolle.
– MM ajetaan ainakin, jos tulee tulosta, seuraavaksi ehkä Suomen mestaruussarjaa.
SM-sarja selvästi kiinnostaa.
– Sen verran on jäänyt hampaankoloon ja nyt ei ole mitään ylivuotisia vehkeitä.
Mutta sarjaan ei Landén lähde ilman talkooporukkaa.
–En tätä tekisi, jos ei tämä vanha jengi olisi kasassa. On ollut jo 35 vuotta, kiittää Landen uskollisia taustavoimia.
– Ei yksin voi mitään voittaa.
Lue koko Treffatti -sarjan juttu viikon 23 painetusta lehdestä.