Skip to main content

Aseman kyläyhdistys pukattiin uuteen vauhtiin

Aseman kyläkokousta pidettiin maanantaina Levolassa.  Pöydän päässä kuulolla muun muassa Tuula Kuuluvainen, Kaisa-Leena Kaarlonen, Päivi Pulkkinen-Watson ja Matti Hoppania.Perniön aseman kyläyhdistys on saamassa uuden alun. Vuosikausia hiljaiseloa viettäneelle yhdistykselle valittiin maanantaina uusi hallitus.  
Puheenjohtajaksi nimettiin vuoden ajaksi Satu Randell ja hallitukseen Lea Talvio ja Kaisa-Leena Kaarlonen.   Sihteeriksi kokous valitsi Pia Hellströmin ja rahastonhoitajaksi Juhapekka Lyhteen.

Hallituksen kokoukset pidetään jatkossa myös mahdollisuuksien mukaan avoimena kaikille kyläläisille.
– Kylätoimikunnasta tuli aikanaan kyläyhdistys, mutta ei se meitä paperitöihin kangistanut. Toiminta pyrittiin pitämään vapaamuotoisena silloinkin,   kylätoiminnassa pitkään mukana ollut Juhapekka Lyhde muisteli.

Seuraavan kerran asemalla ollaan koolla jo tämän kuun loppupuolella.  Maanantaina heitettiin heti muhimaan ajatus siitä, että joulunalusmyyjäiset voisivat olla yhdistyksen ensimmäinen varainkeruutapahtuma.

Maanantaina selväksi kävi, että liikenneasiat närästävät asemalla erityisesti.
– Bussikatosten puutteesta puhuminen on kohta vitsi, mutta harmittaa siellä muitakin sateessa odottaa kuin vain minua, muistutti bussia paljon käyttävä Irja Hiltunen.  
Nopeudet kylänraitilla hermostuttavat.  Tarja Lapila arveli,  että nopeusrajoituksia ei noudata juuri kukaan. 90 asteen risteys Aimontapontielle koettiin hankalaksi, koska näkyvyyttä on kehnosti.
– Ihmeen kaupalla ollaan hengissä, kärjisti Hannu Brusila.
Lisäksi raskas liikenne on kyläläisten mielestä väärällä tiellä.
– Aimontapontietä ei ole rekkaliikenteelle tehty, muistutti Juhapekka Lyhde.

Kyläasiamies Henrik Hausen  ohjeisti, että yhdistyksen kannattaa aloittaa toimintansa maltillisen kokoisilla, ei kovin kalliilla hankkeilla.      

Asemalla on totuttu puuttumaan myös isoihin asioihin;  aikanaan kyläyhdistys vaikutti muun muassa siihen, että junaradan  lähdön jälkeen tie linjattiin siihen, missä se tänä päivänä on. 

Jaa artikkeli: