–Mitä tuo kiiltävä tuolla katossa on? –Mihin noita rautajuttuja on käytetty?
Ilmassa oli koko joukko hyviä kysymyksiä maanantaina. Tällä kertaa kosteassa ja viileässä ilmassa: ne esitettiin Tytyrin kaivoksessa Lohjalla, noin 80 metriä maanpinnan alapuolella. Voisi sanoa, että Särkisalon koulun oppilaat olivat kotiseuturetkellä, vaikka matkaa määränpäähän tulikin taitettavaksi satakunta kilometriä.
Särkisalo on tietyssä mielessä elänyt kalkista yli vuosisadan. Karl Forsström perusti kalkkikaivoksen Förbyyn vuonna 1882. Sen vierelle syntyi tehdas, joka yhä jalostaa muualta tuotavaa kalkkikiveä paperiteollisuuden tarpeisiin. Forsströmin suku vaikutti myös Lohjalla, missä Tytyrin kaivos nojaa seuraavaan polveen: Karl Forsströmin poika Petter valvoi kalkkitehtaan rakennustöitä. Lohjan kaivos aloitti toimintansa vuonna 1897 ja kaivostoiminta jatkuu edelleen, mutta osa jo loppuun kalutusta kaivosalueesta on valjastettu matkailukäyttöön. Särkisalon kaivokseen ei ole vierailla asiaa, mutta Petter ja Margit Forsströmin säätiö tarjosi Särkisalon koululle kiertokäynnin Lohjalla.
Parin tunnin kierros antoi hyvän kuvan siitä, missä oloissa Särkisalonkin kaivostyöläiset ovat aikanaan uurastaneet. Historiasta tähän päivään on kaivoksessa harppaus opastaululta toiselle: kalkin johdannaisia on arkisissa paikoissa, joita ei heti tule miettineeksikään: kalkki on esimerkiksi lasin ja sementin raaka-aine. Sitä käytetään hyväksi veden puhdistamisessa, paperinvalkaisussa ja esimerkiksi teräksen valmistamisessa. Wollastoniitti-mineraalia puolestaan käytetään muoviesineissä parantamaan niiden lujuutta.
–Hammasharjassannekin voi siis olla kalkkia, opas Tuomo Laine tähdensi.
Lue koko juttu painetusta lehdestä!
