Skip to main content

Anneli Pahtan kalenteri on täynnä

Anneli Pahta johtaa Kemiönsaaren kuntaa. Tiistaiaamuna tie vei kunnantalon työhuoneelta palaveriin Villa Landeen.Työpöydän kulmalla on paperipino poikineen ja Anneli Pahta nostaa kassistaan pöydälle vielä yhden.
–Kuten näkyy, luettavaa tässä riittää illoiksikin, hän naurahtaa.
Luettava on, vaikka kassista löytyvän nivaskan otsikko, ”Kunnat ja pilaantunut maaperä” ei nyt jokaisen silmään se kiinnostavin taida ollakaan.

Anneli Pahta on Kemiönsaaren uusi kunnanjohtaja ja ottaa kunnan asioita haltuun päivä päivältä enemmän. Päivät venyvät näin pyöreiksi:
–Johtoryhmän kokouksissa olin mukana jo viime vuonna, jatkossa aion käydä myös osastokohtaisissa kokouksissa. Yhdistykset ja poliittiset toimijat ovat pyytäneet minua vieraaksi, ja olen kyllä vastannut kutsuihin myöntävästi. Kalenteri on parhaillaan aika topattu, Pahta myöntää.

Kunnassa, pienessäkin, on paljon omaksuttavaa; henkilöstön määrä lasketaan sadoissa ja asioita tulee käsittelyyn katkeamattomana nauhana.

Kunnanjohtaja asuu Kemiön kirkonkylässä eikä muutos ole sittenkään iso, vaikka pääkaupunkiseudun melske on takana; Turun tyttö on ehtinyt matkallaan asua muutenkin pikkukaupungeissa, esimerkiksi Hangossa ja Naantalissa.
Kunnanjohtaja toteaa, että arjessa tarvittavat palvelut löytyvät Kemiönsaarelta hienosti – ja vähän enemmänkin. Kun Pahtaa kehottaa kehumaan kuntaansa, esiin nousee ensiksi kunnan kokoon nähden rikas kulttuuritarjonta.

Peruspalveluiden osalta haasteet ovat samat kuin muissakin pienissä kunnissa; Kemiönsaarta on kiusannut esimerkiksi lääkärien saamisen hankaluus; omia palveluita on jouduttu paikkaamaan ostopalveluin.
–Soteuudistuksessa on sikäli hyvä tarkoitus, että pienten kuntien kantokyky on kovilla, Pahta myöntää.
 
Lue koko juttu painetusta lehdestä

Jaa artikkeli: