Yksi kevään merkki ovat talkoot. Usein talkoiden järjestäjänä on esimerkiksi kyläyhdistys, ja usein niillä kohennetaan asuinympäristöä. Tässäkin lehdessä kutsutaan siivoustalkoisiin eri puolille pitäjää.
Hyvä niin, toisaalta. Siisteys on yksi viihtyisyyden edellytys niin kotona kuin yhteisilläkin paikoilla. Joskus sotku on vaarallistakin, kuten lasinpalat uimarannalla. Uimarannat ovatkin yksi siivouskohde; käynnissä olevassa Siisti biitsi- kampanjassa keskitytään Suomen rannikon rantoihin.
Talkoilla saadaan paljon aikaan, mutta tilanteessa on myös jotain turhauttavaa: vuosi toisensa jälkeen joku porukka konttaa pitkin rantoja ja ojanvarsia kauniin kevätpäivän ajan siivotakseen jonkun toisen jättämiä roskia.
Talkoot voisivat olla toisenkinlaiset. Nyt tarmo menee siihen, että ympäristö saatetaan edes normaaliin tilaan – varsinaiseen uuden rakentamiseen tai kehittelemiseen ei enää riitä paukkuja. Toisinkin voisi olla.
Peruskäytöksestähän on kyse: fiksun ja aikuisen maineen haluava pitää tyhjänkin karkkiaskin taskussaan roskikselle asti.
Roskaaminen on paikkakunnan kokoon katsomatta suomalaisen kevään ikuisuusaiheita – ei suorastaan kohtalonkysymys, mutta väärään paikkaan heitetyn roskan tai rojun keräämiseen kuluva aika, raha ja vaiva on taas jostain muualta pois. Sekin olisi hyvä muistaa siinä vaiheessa, kun käsi kurottautuu avaamaan auton ikkunaa, josta voisi heittää penkalle sen tyhjän mehupurkin.
