Skip to main content

Tulevana jouluaattona availlaan paketteja myös monessa sellaisessa salolaisperheessä,  joissa ei olisi ollut mahdollisuuksia ostaa lahjoja itse.
Salon seurakunta ja Perniönseudun Lehti pystyttivät yhdessä joulukuusen, jonka oksille tuotiin  seurakunnan diakoniatyöntekijöiden keräämiä vähävaraisten perheiden lasten joulutoiveita.
Kuusi toimi kuten oli odotettukin. Perniöläiset hakivat lahjatoiveita lähes kilvan, ja kuusen alle kertyi yli sata pakettia jotka toimitetaan toivojille.
Ilmiö liittyy suoraan siihen, että Salon valtuusto päätti ottaa viime viikolla käyttöön sosiaalisen luototuksen.
Tällaisen lainausmahdollisuuden tarpeellisuutta on joskus epäilty kovinkin sanoin.
Joulukuuseen tulleiden lahjatoiveiden laatu kertoo, että tarvetta on ja että  puute on paikoin todellista.  Kun joululahjatoiveet alkavat hiusharjan ja yöpaidan kaltaisista perusasioista, on selvää että paksusti voivan yhteiskunnan keskellä elää koko joukko perheitä joissa ei materialla juhlita. 
Onneksi  niissä talouksissa joissa taloudellista pelivaraa on, on myös sydän paikallaan.  Eteläisen Salon ihmisen into ostaa lahjoja yllätti kaikki järjestäjät.  Jokainen toivoja saa lahjansa ja lisäksi toimitettiin paljon ylimääräisiäkin paketteja. 
Ilmiö on valtakunnallinen,  vastaavia keräyksiä järjestävät esimerkiksi eri yhdistykset ja useat tiedotusvälineet.
Totta on, että joulun pitäisi olla muutakin kuin tavaran saamista ja antamista.
 Vähävaraisten  tapauksessa ei  voitane kuitenkaan puhua turhan tavaran ostamisesta vaan joulumielen tuomisesta tuiki tarpeellisella lahjalla tai parilla.
Ihmisten into olla mukana  on ollut yksi joulukuun ilonaiheista.  Se myös kertoo, ettei yhteiskunta kaikin osin ole niin kylmä ja kova kuin joskus pelätään. 

Jaa artikkeli: