Aluksi pala nostalgiaa: muistan sen hyvin, kun perjantaisin Kosken aseman ”asemaplaanilla” tuli käytyä. Reissuun pakattiin kasa kirjoja mukaan, eikä muuta, sillä reissu ei ollut enempää eikä vähempää, kuin kirjastoautokäynti.
Kirjastoautossa oli aina sitä jotain omaa tunnelmaansa. Kirjakokoelman lisäksi yksi hienoimmista kokemuksista lapselle oli saada painaa sitä nappia, jolla kirjastoauton ovi avautui. Sitten pari rappusta ja oltiin sisällä autossa. Mukaan tarttui normaalisti sarjakuvia; Niilo Pieliset ja Asterixit tuli koluttua läpi moneen kertaan, mutta joskus jopa romaaneitakin tarttui mukaan. Toinen asia on se, että tuliko niitä luettua yhtä hyvin, kuin sarjakuvia.
Sitten koko kirjastoauto toiminta lopetettiin ja tällaisia kokemuksia ei enää tullut. Ehkä myös ikää karttui, eikä enää moisia elämyksiä tullut, mutta jotain kumminkin jäi puuttumaan.
Jokin aika sitten Perniönseudun Lehdessä kerrottiin Jaana Shelbyn (kd) esityksestä laajentaa uuden Salon kaupungin kirjastoauton reittiä niin, että haja-asutusalueillakin tätä palvelua voitaisiin käyttää. Tämä ”nuori napinpainaja” jossakin tuolla heräsi ja kiinnitti huomioni tähän. Vaikkakin nykyisellään asun reilun kilometrin päässä pääkirjaston sivukonttorista, eikä itselleni suoranaista tarvetta auton tarjoamiin palveluihin ole, niin tämä tuntui asialta, joka voisi tulla tapetille. Kuten Shelbykin sen totesi, on ikäihmisiä ja muita, joilla matkaa kirjastoon tulee useita kilometrejä, eikä aikaa, että kuljetusta sinne järjesty. Kirjastopalvelut ovat kumminkin palvelu, joka pitää tarjota kaikille tasapuolisesti. Kirjastoautolla tämäkin tarve saataisiin täytettyä, unohtamatta tietenkään maalaisjärkeä ja kaupunginvaroja.
Joten peukut Shelbylle täältä ”etelästä”. Ties vaikka 10-15 vuoden päästä tämän samaisen lehden palstoilla joku kaltaiseni kirjoittaa omista napin painalluksistaan. Toivottavasti muun, kuin nostalgian muodossa.
LK