
Seurakunnilla on myös mittava kiinteistöomaisuus. Kuvassa Perniön Pyhän Laurin kirkkoa ja tapuli.
Liedon, Loimaan, Paimion, Pöytyän, Salon ja Someron seurakuntien yhteenliittyminen etenee.
Kirkkoneuvostot käsittelivät asiaa kussakin seurakunnassa tiistain ja Salon kirkkoneuvosto päätti osaltaan esittää kirkkovaltuustolle, että se hyväksyisi liitossopimuksen ja tekisi samalla liitosaloitteen tuomiokapitulille.
Keskustelua aiheesta on käyty jo noin vuosikymmenen ajan ja nyt päätöksiä tehdään vauhdilla: viime vuonna pidettiin kuulemistilaisuudet ja iltakouluja, kirkkovaltuustojen on puolestaan määrä tehdä samanaikaisesti, helmikuun alussa, liitosaloitteet. Lopulta tuomiokapituli tekee asiasta esityksen kirkkohallitukselle ja jos hallitus päättää seurakuntaliitoksesta, asettaa tuomiokapituli uudelle seurakunnalle järjestelytoimikunnan.
Tiistaina ennen kokousta kirkkoneuvoston perniöläisjäsenillä oli vielä avoimia kysymyksiä etenkin liitossopimukseen liittyen. Huolena ovat muun muassa lähipalvelut reuna-alueilla. Kirkkoneuvostolle tuotavaa liitossopimusta pidettiin turhan yleispiirteisenä.
–Seurakunnan ydintehtävän minimitasoa ei ole sopimukseen kirjattu, muotoilee Päivi Vigg.
Jaana Uusitalo antaa konkreettisen esimerkin:
– Esimerkiksi diakonien toimialuetta ei ole yksilöity.
Ennen kokousta närästi muun muassa se, että esillä on kaksi rahoitusmallia. Jaana Uusitalo toteaa sopimuksen olleen esitetyssä muodossa Salolle epäedullisin. Kirkkoneuvoston päätösesityksessä kahden rahoitusmallin kohtaan olikkin puututtu ja esityksenä oli, että Salolle kohtuuttoman kalliiksi käyvää mallia ei vietäisi eteenpäin. Huolena neuvoston jäsenillä oli Salon seurakunnan varallisuuden käyttö ja toisaalta se, että liitosseurakunnista kaksi on tappiollisia. Sijoitusvarojensa turvaamisesta Salon seurakunta on lausunut jo aiemmin ja nyt asiaa viedään eteenpäin niin, että jokainen tämänhetkinen seurakunta on kuin oma rahastonsa.
Kaikissa seurakunnissa on ollut puoltoa sille, että talous-, kiinteistö- ja hautaustoimea voitaisiin hoitaa nykyistä enemmän yhteisesti. Päivi Vigg sanoo kannattavansa yhteistyötä seurakuntien välillä, mutta liitossopimusta esitetyssä muodossa ei niinkään.
– Siinä on pantu paljon painoa sille, että on hyvää tahtoa. Pitää kuitenkin muistaa, että tätä liitosta tehdään viidentoista vuoden päähän, Vigg muotoilee.
Jos ja kun liitoshanke etenee, tulevan Härkätien tai muun nimen saaneen seurakunnan alku on enää vajaan kahden vuoden päässä: tarkoituksena on, että Liedon, Loimaan, Paimion, Pöytyän ja Someron seurakunnat lakkautettaisiin vuoden 2027 lopussa ja liitettäisiin Salon seurakuntaan vuoden 2028 alusta lähtien. Seurakunnan kirkkovaltuusto valittaisiin tänä vuonna pidettävien vaalien perusteella.
Jaana Uusitalo tuumi tiistaina ihmetelleensä sitä, miksi seurakuntaliitoksen tiimoilta ei ole noussut kovinkaan vilkasta keskustelua. Päivi Vigg puolestaan uumoilee, että seurakuntavaaleihin ei ehdokkaiden löytäminen ole tänä vuonna ainakaan edelliskertoja helpompaa.







