Tervepä terve. Toimituksen itäkarttaruudun viikkokoordinaatit kirjataan ylös tässä seuraavaksi.
Jos tässä on kestoaiheita olemassakaan, niin varmasti yksi koskee koko maan asuttuna pitämistä. Tästä nyt tuntuu taas ainakin omassa kuplassa tulleen vastaan otsikko jos toinenkin. Aihe ei ole uusi; maaseutu on lähihistoriassa kai tyhjentynyt pitempään kuin täyttynyt ja talonpojan tappolinja -käsitteen synnyttänyt pellonvarauslaki täyttää kohtsillään 60 vuotta sekin.
Mutta purnaamisen sijaan pitäisi tietysti katsoa asioita nurinpäin, jos aie oli yrittää kääntää kehityksen kulkua. Eräästä kotimaan uutisaiheesta on tullut mieleen, että ehkä reuna-alueiksi koetuilla seuduilla pitäisi ottaa markkinamieheksi soutaja Jari Saario ja vielä pari aiheesta uutisoinutta kollegaa.
Tässähän kävi niin, että Saarion soutu-urakka yli Atlantin keskeytyi, kun vene koki aallokossa turhan kovia. Kauppalaiva tuli ja noukki miehen kyytiin, soutuvene jäi mereen. Silmään vain sattui se, että sijainti mainittiin useammassa jutussa syrjäiseksi.
Ja joku vielä kertoo, että miten niin: syrjäisen sijaanhan episodi tapahtui koko lailla keskellä merta, ainakin itä-länsisuunnassa. Viimeistään pelastusoperaation uutisseurannan myötä pieni paatti keskellä ulappaa todella oli hetken kuin luupin alla. Että sieltä kysymään neuvoa: miten olla muka syrjässä, mutta silti keskellä ja vielä yritysyhteistyön varoin.
Kielikysymys on sekin, että minkävärisissä kamppeissa armeija marssii vatsallaan. Siitäkin tuli taas kuluneeksi vuosia, kun oma varusmiespalvelus alkoi, ja aina jutut uuden saapumiserän aloittamisesta pistävät muistelemaan. Tänä vuonna palveluksen sai aloittaa valoisassa pakkassäässä; toista oli tammikuussa 1999, kun maa oli martona, vettä satoi ja pimeää oli. Se tietysti oli armeliasta: vasta keväällä näki kunnolla, millaiseen paikkaan on tullut. Nyt naamioitumiseen kävisi valkoinen lumipuku, silloin näkymättömyys olisi onnistunut vetämällä päälle 20 kautta palvellut nuohoojan haalari.
Armeijan harmaistahan on tavattu puhua, ja muinoin harmaa puku kravatteineen ja puolikenkineen oli nimenomaan se asu, missä varusmies lähti lomille. Jos toden puhun, se vaihtoehto olisi kelvannut itsellekin, mutta vuosituhannen vaihteessa harmaat puvut oli vaan jo siirretty arkikäyttöön ja lomille lähdettiin maastopuvussa ja maihareissa. Harrmaiden rinnalla se nyt on lähinnä verkkarit tai ainakin jotenkin nolo.
Kantahenkilökunta käyttää tiemmä edelleen työasunaan samaa harmaata pukua ja sen juuret ovat niin kaukana 60-luvulla, että se on kohta muodikas taas. Pistää miettimään, mitä varushenkilöt saavat päälleen, kun vaatekertoja taas päivitetään; hupparia ja farkkuja tuskin koskaan.
Noin muuten yksi keskeinen muisto palvelusajalta on se, miten öinen lumisade pöllysi kasarmin ulkolampun ympärillä ja miltä tuntui lähteä juoksulenkille aamukuudelta suoraan sängystä. Lenkin jälkeen naaman väriin täsmäsivät oikein hyvin niin harmaa kuin vihreäkin ja Kiikalan leirillä huulet olivat merivoimien sinistä.
Heip.
