
Särkisalossa opetellaan vesitaitoja Janita Kylänpään johdolla.
Salon valtuusto oli maanantaina harvinaisen yksituumainen ensi vuoden rahankäytöstä. Ainoa varsinainen muutos sai alkunsa viime kesän surullisista hukkumisuutisista. Vasemmistoliiton Timo Lähteenmäki esitti 55 000 euron lisäystä uimaopetusrahojen lisäämiseen ja valtuusto hyväksyi lopulta tämän yksimielisesti. Rahasta 30 000 euroa käytetään opetuksen ostamiseen ja loput kuljetuksiin. Keskustan Marjaana Mänkäri jätti ponnen, jonka mukaan uimaopetuksen voisi aloittaa jo varhaiskasvatuksessa. Vihreiden Juhani Karhumäki puolestaan ihmetteli, miksi uimaopetus pitäisi järjestää hallissa, kun Salolla on hyviä rantoja vaikka miten. Demarien Saku Nikkanen muistutti, että koulun lisäksi myös vanhemmilla on vastuunsa uimaan viemisessä ja taidon opettamisessa.
Valtuuston talousarviokokous oli kolmen tunnin kestollaan napakka. Isoista rakennushankkeista jatketaan muun muassa Perniön uuden yhtenäiskoulun suunnittelua, mihin varataan ensi vuodelle 250 000 euroa. Perniönjoen kävelysiltaa varten pidetään mukana 300 000 euron määräraha ja Matildedalin ruukinlammen padon kunnostuksen määräraha. Muualla kaupungissa rakennetaan vielä isommin; esimerkiksi Uskelan koululle varataan neljä miljoonaa euroa ja paljon puhuttaneeseen museoiden yhteisvaraston rakentamiseen jo ensi vuodelle miljoona euroa. Varsinaisesti Perniön uuden koulun rakentamisen on määrä alkaa vuonna 2027.
Salon keskustaan kaavailtu Helenankadun silta pysyy ohjelmassa, vaikka Karoliina Vierjoki-Väätäinen (kesk.) esittikin sen poistamista investointisuunnitelmasta. Silta pysyi investointisuunnitelmassa äänin 31-20.
Eteläistä Saloa koskee myös Pitkäjärven kaava, jonka valtuusto hyväksyi. Pitkäjärvi sijaitsee lähellä Lehmijärveä ja nyt hyväksytty kaava tuo järven tuntumaan viisi uutta rakennuspaikkaa. Lisäksi jo olemassa olevat rakennukset saadaan näin kaavalle. Juhani Karhumäki olisi palauttanut kaavan vielä valmisteluun, sillä sitä laadittaessa ei hänestä oltu huomioitu alueen kalkkiesiintymää ja sen myötä alueella viihtyviä harvinaisia kasvilajeja.
Valtuustoa puhutti myös Salon asuntomessuihin liittyvä maankäyttö, mikä edellyttää kaavamuutoksia. Ollikkalan puutarha-alueesta ei keskusteltu, mutta vanhan kaupungintalon kortteli puhutti. Alueelle on kaavailtu kahta kerrostaloa. Jerina Wallius (vihr.) piti esitettyä kerrostalorakentamista liian järeänä. Juhani Karhumäki kritisoi niin ikään puistoon rakentamista. Heikki Tamminen (ps.) puolestaan vastasi, että rakentamisen olisi oltava tehokasta. Kaavoitettava alue on valtakunnallisesti merkittävä rakennetun kulttuuriympäristön alue ja sillä on vanhoja puutaloja ja vanhaa puustoa.
Salon kaupunki investoi ensi vuonna noin 40 miljoonalla eurolla eli lähes tuplaten sen, mitä kuluvana vuonna. Kaupunki tekee ensi vuonna 7,8 miljoonaa alijäämäisen tuloksen.







