
Timon ja Toope piiipahtivat viimeistelyä vaille valmiissa koirapuistossa maanantaina Taija Siiran kanssa. Portti puuttui vielä, joten kaksikko pidettiin kiinni remmeissä.
Nuusk ja nuuh. Koirakaksikko Toope ja Timon otti hajuja talteen Perniön tulevassa koirapuistossa maanantaina, mutta kumpikaan ei vielä jättänyt omia terveisiään muiden löydettäväksi.
Joku muu saa nostaa ensi kertaa koipea sillä tontilla.
Koirapuisto aukeaa sunnuntaina, mutta perniöläinen Taija Siira toi Toopen ja Timonin juttua varten tutustumaan nurkkiin jo etukäteen. Siira on koiraihminen ja Perniön eläinsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja ja hyvillään siitä, että pitkään vatvottu koirapuisto on kohta valmis käyttöön.
–Se on ihan varmasti tervetullut niille, joilla ei ole muuta mahdollisuutta juoksuttaa koiraa vapaana, Siira kehaisee.
Toope on rodultaan schapendoes ja Timon sekarotuinen. Mittojensa puolesta molempien oikea puoli olisi uuden koirapuiston isojen koirien puolella.
–Nämä nyt ovat tällaisia mammanpoikia ja voisivat toisella puolella kauhistua pienistä, että mitä nuo ovat, Taija Siira vitsailee.
Sitten vakavoidutaan. Siira muistuttaa, että koirapuistossakin on oma etikettinsä, jota noudattamalla kaikilla on asiat paremmin. Koirapuistoon tulevan koiran pitää olla terve, rokotettu, loishäädetty eikä nartuilla saa olla juoksuja. Voiton puolella ollaan, kun jokainen kerää oman koiransa jätökset tuoreeltaan ja toimittaa roskiin.
–Kun puisto vihdoin saadaan, pidetään siitä huolta. Kerätään jätökset ja laitetaan roskat roskiin, Siira muistuttaa.
Koirapuisto voi olla osalle koirista jännäkin uusi kokemus. Taija Siira toivoo, että jokaisella on osaamista lukea oman koiransa käytöstä, ennakoida sitä ja tarvittaessa puuttua siihen, että välikohtauksilta vältyttäisiin.
Koirapuiston avajaiset su 23.11.klo 14. Puisto sijaitsee Perniössä Laurinsillan kupeessa; paikalle pääsee esimerkiksi seurakuntatalon vierestä tai Heikkiläntieltä hautausmaan kohdalta.







