Vuosi on yllättävän lyhyt aika. Sen huomion tein tässä viikon vaihteessa, kun minulla tuli vuosi täyteen töissä Perkkarissa. Mutta näin vaan on päässyt käymään. Aivan huomaamatta.
Tai ehkei ihan huomaamatta. Kyllähän tässä on päässyt juttuja kirjoittamaan ja ennen kaikkea paikkoja sekä ihmisiä näkemään aika paljon vuoden aikana.
Kahden toimittajan lehdessä vastuu sisällön syntymisestä lankeaa juuri kahden ihmisen harteille, joten aloilleen ei ehdi jäämään, jos lehden haluaa saada taittokuntoon keskiviikkoiltapäivänä.
Eikä sillä, että aloilleen haluaisikaan jäädä. Tylsäähän siinä tulisi. Ylipäätään paikallislehden tai muun pienen median parhaita etuja mielestäni on mahdollisuus kulkea ja nähdä paljon ja tähän liittyvä vapaus.
Paljon sitä onkin ehtinyt nähdä vuoden aikana pellon reunasta markkinoihin ja muihin tapahtumiin. Varhaisesta aamusta iltamyöhään. Sen verran on menty, että juttuja on jo päässyt varmaan unohtumaan. Tai ne vaativat ainakin kevyttä muistutusta.
Sen olen huomannut aikaisemmillakin työkomennuksilla, että ensimmäisett päivät ja viikot muistaa melkein tunnin tarkkuudella, kun taas sen jälkeen tapahtumat puuroutuvat. Kai se johtuu siitä, että sitä alkuun on niin täpinöissään.
Olen viihtynyt, sen voin suoraan myöntää. Työhön on toki kuulunut stressiä, kovaa kiirettä ja ajoittaista pääkipua pitkän päivän jälkeen, mutta etenkään kahta ensimmäistä on vaikea välttää työelämässä.
Yksi viihtymistä kovasti edesauttanut tekijä on nimenomaan ollut mahdollisuus mennä ja nähdä ihmisiä, mikä kuitenkin on tekijä, joka ainakin itseäni motivoi kovasti toimittajan työssä.
Vaikka kiireisen uutisdeskin kajossa istumisessa on myös viehätyksensä, on uusien ihmisten ja paikkojen näkeminen nimenomaan toimittajan työn suola.
Tässä edesauttaa, että alueen ihmisten suhtautuminen paikallislehden toimittajaan on pääsääntöisesti positiivista, eikä todellakaan itsestäänselvyys.
Vuorovaikutus meidän ja teidän, eli lukijoiden ja paikallisväestön välillä kuitenkin loppujen lopuksi pyrkii samaan lopputulokseen: jakamaan mahdollisimman laajasti ja avoimesti tietoa alueen tapahtumista ja ihmisistä. Etenkin, mikäli kyseessä on korjausta vaativa epäkohta.
Toki ymmärrettävää on, ettei aina jaksa ajatuksia toimittajan kanssa vaihtaa ja täytyy myöntää, että välillä juttua tehtäessä sitä itse kukin saattaa turhankin innokkaasti etsiä haastateltavaa. Pahaa ei kuitenkaan tarkoiteta.
Vuoden aikana on saanut myös muistutuksen jo aikaisemmin tiedossa olleesta asiasta, eli juuri paikallismedioiden tärkeydestä paikalliselle yhteisölle. Tavoitteena on kertoa myös niistä asioista, jotka muut saattavat kokea vähäpätöisiksi. Harvoin asia on niin vähäpätöinen, ettei se oikeasti jotakuta koskettaisi.
Ennen kaikkea teitä lukijoita me tässä palvelemme. Nyt ja jatkossa.
Nuutti Ruokangas
