Sarianna Salmisen ja Saija Saarnin esittelemässä sedimenttinäytteessä on kahdentoista vuoden kertymä pohjasta.
Joskus ilonaihe voi olla suorastaan proosallisesti ilmaistu.
–Eihän täällä sentään kellu paskaa ympärillä, letkautti Turun yliopiston apulaisprofessori Saija Saarni tutkimusalus r/v Aurelian kannella tiistaina.
Ei kellunut, ja olot Mathildedalin ja Strömman kanavan välillä olivat muutenkin syyskuun viimeisenä päivänä lähes kesäiset. Enemmän aluksella kiinnostikin se, mitä löytyy pinnan alta ja pohjan syvyyksistä. Tutkimusaluksen toi alueelle Suomen ympäristökeskuksen vetämä Digitaaliset vedet -lippulaivahanke.
Saarni on tavattu lehdessä aiemminkin muun muassa keväällä 2023, jolloin hän tutki yliopiston hankkeessa Halikonlahden sedimentaatiota ja mikromuovien kertymistä pohjaan. Syke puolestaan on tehnyt rannikkoseurantaa myös Halikonlahdella ja uusi hanke yhdistää toimijoita ja syventää alueen tutkimusta kunnianhimoisin tavoittein: Syken luonnehdinnan mukaan tarkoituksena on synnyttää innovaatioita, tukee päätöksentekoa, kehittää tutkimusinfraa ja kouluttaa sekä pohjustaa seuraavaa vallankumousta vesialalla.
Henkeään ei kannata kenenkään pidätellä tätä vallankumousta odotellessa; Saija Saarni toteaa, että seuraava iso innovaatio voi olla vuosikymmenien päässä, mutta tietoa sen tueksi pitää kerätä jo nyt. Saaristomeri on kuin Itämeri pienoiskoossa, matala ja herkkä ja Halikonlahti Itämeren mittakaavassa yksi hankalimmin rehevöitymisestä kärsiviä altaita. Muutokset näkyvät nopeasti.
–Se on kuin kanarialintu kaivoksessa, vertaa Saarni.
Tutkijan vinkkelistä tämä voi olla etukin; ongelmaa päästään perkaamaan nopeammin kuin jos ympäristönä olisi avomeri.
–Saaristomerellä kaikki tapahtuu etulinjassa, toteaa Seilin tutkimusaseman johtaja, dosentti Jari Hänninen.
Koko jutun voit lukea 2.10 julkaistusta lehdestä!
