Tämä nelikko on tehnyt teille Perkkaria ja tekee edelleen: vakituisina työntekijöinä jatkavat Nuutti Ruokangas (vas), Aku Poutanen (etualalla) ja Tea Niinimäki (oik). Liinu Nieminen oli toista kesää kesätoimittajana ja avustaa lehteä edelleen.
Koripallotossujen vinkaisut Perniön kansalaiskoulun salin parketilla voisi olla yksi ensimmäisiä muistojani lehdenteosta.
Jos isä sattuu olemaan paikallislehden toimittaja, oli ainakin vanhaan hyvään aikaan mahdollista, että jälkikasvu pääsi mukaan juttukeikalle kuten kuvaamaan paikallisen joukkueen ottelua. Kovan kameralaukun päällä oli hyvä istua sen mittaisena, että jalat eivät yltäneet maahan.
Muistoja on muitakin, mutta kaikkia ei kerrota.
Yhtä kaikki koripalloa pelataan Perniössä yhä, samoin tehdään lehteä ja näin on jatkossakin. Pelaajat ovat tietysti vaihtuneet, lehdentekijätkin.
Viime viikolla saimme julkistaa uutisen: Perniönseudun Lehden julkaisija vaihtuu. Vastuu siirtyy marraskuun lopussa Perniönseudun Lehti Oy:lta Keskisuomalainen -konsernille.
Ehkä uutinen ei kaikkia yllättänyt, siinä määrin jyväskyläläislähtöinen yhtiö on viime vuosina kasvanut.
Omakin leuka tippui vähän, kun selasin kesällä muistin virkistykseksi listaa Keskisuomalaisen paikallislehdistä: niitä on nyt nelisenkymmentä, noin kolmannes tilattavista paikallislehdistä. Nimikkeet ovat ainakin alan ihmiselle tuttuja ja omalla alueellaan tärkeitä: Lieksan Lehti, Miilu, Pielisjokiseutu, Uutisvuoksi, Outokummun Seutu, Soisalon Seutu ja niin edelleen.
Kartalla tästä katsoen keskisuomalaisista ovat lähinnä Forssan Lehti ja Länsi-Uusimaa.
***
Toistaiseksi toimitukseen perjantain jälkeen tulleista viesteistä oikeastaan kaikki ovat olleet kannustavia. Kiitos niistä.
Jokunen huolikin on esitetty, yksi muun muassa tulevasta hinnoittelusta. Niistäkin päättää jatkossa uusi omistaja, samoin esimerkiksi aukiolojen mahdollisista muutoksista. Näistä kerrotaan tuonnempana, kun kerrottavaa yleensäkään on.
Harvemmin hintojakaan ilman hyvää syytä tarkistellaan ja ne paineet ovat yhteisiä paikallislehdille omistuspohjaan tai paikkakuntaan katsomatta. Viivan alle kertyy summaa, kun tekijöille pitäisi maksaa, lehdet painaa ja jaella. Posti yksipuolisine ja rajuine korotuksineen on luku sinänsä, mutta isompi voi olla joskus hintaneuvotteluissakin vahvemmalla.
Vapaa lehdistö on yksi demokraattisen yhteiskunnan peruspilareista. Samalla medioiden kuten lehtien pitäisi olla kannattavaa liiketoimintaa. Kauan sitten pelivaraa talousmielessä saattoi olla enemmän.
***
Toimitustyön arjesta on aina välillä ollut asiaa lehdessäkin.
Varsinainen kirjoitustyö on itse asiassa aika pieni siivu kaikesta. Joku määrä tunteja viikosta pitäisi varata myös aiheiden pallotteluun ja silkkaan ajatustyöhön. Sitten pitäisi saada toteutettua niin monta aihetta, että jälleen yksi lehti täyttyy.
Siinä ei taas ole aina logiikkaa: joskus aukeaman juttu kuvineen on aamupäivän aikana valmis, joskus tuhannen merkin pikku-uutinen vaatii aamupäivän ajan töitä ja ärräpäitä.
Tekeminen on muuttunut ja muuttuu: jos joskus kaikki tähtäsi torstain lehteen, tehdään jutut nyt ja etenkin jatkossa suoraan verkkoon ja paperilehti kootaan näistä aineksista eikä mitään erityisesti säästellä painokonetta varten.
Taiton siirtyessä toisaalle historiaa on kohta sekin, että Perkkarin toimituksessa menee sivujen taittamiseen toista päivää aikaa. Taittopäivässä on ollut oma tunnelmansa, kun lehti alkaa täyttyä juttu ja kuva ja kuvateksti kerrallaan, mutta ehkä sen ajan voisi käyttää toisinkin vaikka pallotteluun.
Tai ehkä juuri sitä palapelin tekemistä jää kaipaamaan.
***
Omatkin tuntemukset ovat olleet kaupan tiimoilta kaksijakoiset.
Sitä se on ollut työkin: tähän asti tekemisessä on ollut omanlaisensa vapaus ja toisaalta huolta asioista laidasta laitaan alkaen vessan saippuasta ja päättyen painosopimuksiin ja kaikki siltä väliltä. Kun tietokoneista tärkein alkaa oikkuilla kesken kiivaimman työnteon, se on päätoimittaja, joka ottaa masiinan kainaloon ja lähtee sitä viemään Karjaalle huoltoon ja taas meni puoli päivää.
Siinä ei taas ole mitään ylpeiltävää, että valvoo yöt miettimässä tehtäviä tai tekemättömiä töitä.
***
En aio käyttää ilmaisua ”leveämmät hartiat”, koska se kuulostaa Linkedin-höpinältä tai tosiasioita peittelevältä lehdistötiedotteelta. Toiveissa joka tapauksessa on, että vastuuta kaikesta pakollisesta voi jatkossa vähän aiempaa enemmän jakaa. Jää sitä silti omiinkin käsiin.
Siitäkään ei päästä, että viime vuodet ovat olleet omalla kohdalla raskaita. Laiska töitään luettelee, mutta yksin tehtyjä jaksoja on viime vuosina ollut liikaa.
Nyt toimituksessa on niin hyvä kokoaikaisten ja avustavien ihmisten porukka, että kaupoista kertominen heille jännitti enemmän kuin kertominen yleisölle. Uutinen otettiin vastaan täälläkn huojentavan hyvin.
Alan huolenaiheita on ollut se, että median omistus Suomessa keskittyy.
Ankeimmillaan tämä näkyy siinä, että yhteissisällöt eli samat jutut ja kuvat täyttävät lehtiä eri paikkakunnilla.
Lähekkäisillä alueilla siihen voi olla perusteensakin, mutta Perniöstä on sen verran matkaa edes Lohjalle, että tämä ei oikein ole vaihtoehto marraskuun lopun jälkeenkään.
Olennaista ei taida olla se, onko lehti yhden perheen omistama lehti. Tärkeämpää lienee, että se on alueen ihmisten omakseen kokema lehti. Jos ei ole, senkin saa kertoa.
Punainen Polo Perkkarin teksteillä varustettuna kiertää siis kyliä kuten tähänkin asti, juttua tehdään milloin missäkin ja puimurin kyytiin kiivetään syksyisin niin kuin aina ennenkin.
Tai no, vuosi vuodelta vähän kankeammin polvin, mutta kuitenkin.
Kirjoittaja on Perniönseudun Lehden päätoimittaja.
