
Minna Niemisen mielestä tässä on Perniön kirkonkylän kaunein paikka.
Pimeän peitto raottuu Perniössä tulevana lauantaina eikä ollenkaan ensi kertaa.
Kesän syksyksi taittava tapahtuma sai alkunsa vuonna 2011 Turun kulttuuripääkaupunkivuoden aikaan. Tapahtuma osuu jälleen Euroopan kulttuuriympäristöpäivien aikaan. Tämän vuoden teemana on ”Rakennettu perintömme” ja sen äärellä ollaan myös Perniössä; ohjelmassa on muun muassa Pappilan rinteen kyläkävely.
Rinne tässä tapauksessa tarkoittaa kirkonmäkenäkin tunnettua aluetta: lenkille lähdetään Lainamakasiinilta.
Perniön kirkonkyläyhdistyksen Minna Nieminen kävelyttää jutun kuvaa varten vähän matkaa Asteljoentietä ylöspäin ja jo pienellä kävelyllä muistuu mieleen, miten hieno puutaloalue kyseessä onkaan: on vanhoja taloja, niillä isot puutarhat, vanhoja puita ja näköalat jokilaaksoon sekä kirkolle.
Niemisen mielestä Perniön kirkonkylän kaunein paikka on silti vähän alempana: se on kirkon kiviaita ja tarkkaan ottaen vielä aidan mutka.
Pimeän peiton tapahtumat keskittyvätkin tänä vuonna kirkon ympärille: Lainamakasiinista löytyvät niin valokuvanäyttely kuin kahvilakin, vähän matkan päästä Pajasauna. Itse kirkossa puolestaan järjestetään kirkon esittely, godfullness -läsnäoloharjoituksia ja illan päätteeksi kuullaan hyvin paikallista musiikkia, kun Venla Suoranta konsertoi isänsä Jyrki Nurmen kanssa. Yksi kappaleista on sävelletty Nurmen runoon, muut ovat tunnettuja koti- ja ulkomaisia kappaleita. Säestäjänä toimii kanttori Lauriina Hurtig.
Minna Nieminen toteaa, että tapahtumien määrä on niukempi kuin joskus, mutta tämä ei ole pahasta.
–Joskus oli teatteria ja oli bändiä ja elokuvia. Nyt tämä on enemmän ihmisen kokoinen ja kävijä tietää, että kaiken ehtii.
Nieminen miettii, että tarjolla on joka tapauksessa elämyksiä. Joskus ehkä hyvinkin pieniä kuten kahvilan viinirypäleet, jotka ovat kasvaneet tien toisella puolella. Vaikka kirkonmäellä ollaankin, ei ohjelma ole uskonnollista. Kirkon esittelyssäkin on kyse itse rakennuksesta.
Samana päivänä Pimeän peitto -tapahtuman kanssa järjestää Osuuskunta Pro Perniö kekritorin kunnantalon sisäpihalla.
Juttua muokattu 12.9. klo 21.20. Tarkennettu konsertin ohjelmaa.







