
Monta puimuria odotti pellon kuivumista Perniössä maanantaina. Sami Salmelinin työmaata edellisenä päivänä saatu sade ei haitannut.
Puintikausi on jo tänään eteläisessä Salossa täysillä käynnissä tai ainakin käynnistymässä.
–Laukan suunnalla on puitu jo ohraakin, tiesi Sami Salmelin maanantaiaamuna oman puimurinsa puikoissa.
Salmelin pui maanantaina syysvehnää Savikulmalla ja uumoili, että muutkin ovat liikkeellä varsin pian. Lenkki Alikulmalla ja Laukan suunnalla samana aamuna paljasti, että puitu on – mutta moni puimuri seisoi paikallaan.
–Siellä tuli sunnuntaina vettä ja odotellaan, että vähän kuivahtaa.
Sateet ovat olleet varsin paikallisia tänäkin kesänä. Salmelinia huvittaa muisto aiemmalta lohkolta lähempää Perniön kirkonkylää. Pelto oli puintikuiva, muutaman metrin päässä maantie märkä. Lakokohdatkin ovat hyvin paikallisia.
Maanantaina puitu syysvehnä näytti silmämääräisesti hyvältä.
–Pitkästä aikaa näyttää, että tulee ihan hyvä sato, mutta on kiikun kaakun, käykö se leipäviljaksi. Valkuaisarvo on ratkaiseva, selvittää Salmelin.
Viileän kostea kesä koitui viljan eduksi, heinäkuun helleputki ei.
Kuivuus on hyvin haarukassa, kuudentoista prosentin pinnassa. Kuivurin käyttötunteja tarvitaan näin vähemmän, jotta prosentit saadaan haluttuun neljääntoista.







