
Laurin markkinat keräsi lauantaina aamupäivästä runsaasti väkeä.
Lauantaina 2. elokuuta järjestetyt Laurin markkinat toivat vilinää Perniön kaduille.
Laurin markkinoilla oli mukana tänä vuonna 40 eri myyjää ja yli 60 myyntikojua ja ohjelmaa possujunasta Perniön mieskuoron esitykseen, paneelikeskusteluun ja taiteilija Tatu Gustafssonin haastatteluun.
Tapahtuma veti paikalle runsaasti kävijöitä. Kävijämäärää on kuitenkin markkinayhdistyksen varapuheenjohtaja Katihanna Heikkisen mukaan vaikea arvioida.
–Satoja ellei tuhansia. Vaikea sanoa, koska alue on niin laaja, hän toteaa odotetusta kävijämäärästä.
Lauantaina iltapäivästä meno rauhoittui kylänraitilla, mutta illalla ja yötä kohden mennessä tunnelma noussee uudelleen, kun Antsun festin toinen päivä käynnistyy. Alkuillasta Antsun festin festivaali-isäntä Jonas Jokilehto koki lopullisen kävijämäärän arvioinnin samoin vaikeaksi lipunmyynnin ollessa vielä kesken, mutta arvioi määrän liikkuvan sadoissa kävijöissä.
Perjantain ensimmäisenä festaripäivänä sadekuuro oli aiheuttanut teknisiä ongelmia ja hetkellisen sähkökatkoksen illalla, mutta muuten perjantai oli sujunut Jokilehdon mukaan hyvin.
Ohessa kuvakollaasia lauantain markkinoiden ja Antsun festin toisen päivän ensihetkien tunnelmista:

Ilmapallot kiinnostuvat tätä kävijää.

Lyhyistä pilvisistä hetkistä huolimatta markkinoita vietettiin suurimmalta osalta aurinkoisessa säässä.

Vanhat autot keräsivät katseita Perniön kirkon edustalla.

Tuoreemmille autoille taas paikan löytäminen Perniössä markkinoiden ajan oli vaikeampaa.

Kaikki kävijät eivät ole nykyisiä tai entisiä perniöläisiä. Ron Beeri ja Iida Impilä asuvat Barcelonassa ja tulivat markkinoille, koska Beeri esiintyi siellä aamupäivästä. Beeri on ammattijonglööri.

Puoli kahdeksan jälkeen illalla festivaaleille alkoi hiljalleen kerääntyä väkeä.

Järjestyksenvalvojia festivaaleilla.

Pete Holappa ja Mika Kulmala olivat ensimmäistä kertaa nykymuodossa järjestetyillä festivaaleilla.
Pirteiden ketjunheittokisan tulokset:
Aikuisten sarja: 1) Jaakko Merikko 360 pistettä, 2) Tuomas Vataja 320, 3) Ilkka Lehtonen 310, 4 ) Raimo Ticklen 290.
Lasten sarja: 1) Nooa Eriksson 310, 2) Anni Tallqvist 170, 3) Vilppu Satovuo 140, 4) Netta Malin 140.
Juttua muokattu 5.8. kello 14:43: Korjattu viimeisessä kuvassa näkyvän henkilön sukunimeksi Holappa, ei Holmala.
Juttua muokattu 6.8. kello 12.41: Korjattu Katihanna Heikkisen titteli varapuheenjohtajaksi.







