
Johanna Laitinen ja Teemu Mikkola ovat yksi pariskunta, joiden tontista lohkominen veisi palan.
Salon kaupungin tekemät lohkomiset Perniönjoen varrella aiheuttavat kiistaa kaupungin ja yksityisten maanomistajien välillä. Maanomistajat ovat valittaneet kaupungin lohkomistoimista maaoikeuteen, mutta kyseessä ei ole ainutlaatuinen tapaus.
Tapaus koskee Perniönjoen ja Leskenkujalla sijaitsevien tonttien väliin asettuvaa Pernänpolkua, joka on kaavoitettu kyseiseen kohtaan vuonna 1974 voimaan tulleessa asemakaavassa. Asemakaavassa polku asettuu kolmen Leskenkujalla sijaitsevan tontin alueelle ja veisi pienen siivun kunkin tontin joen puoleisesta päästä.
Nyt Salon kaupunki pyrkii lohkomistoimituksella ottamaan kaavoitetut alueet omistukseensa. Yksityiset maanomistajat saivat ensi kerran toimenpiteistä tiedon kaupungin lähetettyä vireilletuloilmoituksen keväällä.
Toistaiseksi kaavoitetut alueet ovat vielä yksityistenmaanomistajien omistuksessa osana heidän omistamiaan tontteja. Kaupunki voi kuitenkin ottaa alueet haltuunsa alueidenkäyttölain voimalla.
Kun alueidenkäyttölaki tuli voimaan vuoden 2000 alusta, siirtyivät tuolloin kuntien omistukseen sellaiset rakennuskaavatien alueet, joissa kunnat ovat suorittaneet haltuunoton. Pernänpolun kohdalla haltuunottoa ei ole tiettävästi tehty, mutta Salon kaupunki saa alueen omistukseensa alueidenkäyttölain mukaan kiinteistötoimituksella, eli tässä tapauksessa lohkomisella.
Pernänpolkua koskevien kokousten pöytäkirjoissa kaupunki perustelee toimenpidettä kiinteistörekisterin selkeyttämisellä ja sen omistuksessa olevan alueen pois saamisella yksityisessä omistuksessa olevasta kiinteistöstä kiinteistörekisterissä.
Perniönseudun Lehti on nähnyt maanomistajien saamat vireilletuloilmoitukset sekä tapauksesta järjestettyjen kokousten pöytäkirjat.
Koko juttu on luettavana tämän päiväisessä printti- ja verkkolehdessä!







