Kesän aikana olen keskittynyt talkoohenkeen ja vapaaehtoistyöhön melkein jokaisen työviikon aikana. Tämän viikon lehdessä se näkyy varmasti kaikista eniten, kun aiheen ympärillä pyöriviä juttuja luet sivuja kääntäessäsi tämän sivun lisäksi neljältä eri sivulta.
Talkoisiin keskittyviä juttuja olen tehnyt jopa niin paljon, että minua kutsutaan toimituksessa humoristisesti talkootoimittajaksi. Tämä on varmaankin sitä erikoistumista, mistä koulussakin puhuttiin.
Viikkojen saatossa olen saanut nähdä monta puolta samasta aiheesta, ja se jos mikä on rikkaus.
Osalle todellisuutta on se, että tekijöitä ei ole. Toisille talkoolaisuus on elämäntapa.
Kumpaakin ääripäätä löytyy tältä seudulta, ja varmasti myös muualta. Haasteen pienessä paikassa tekijöiden löytämiselle tekee ylipäätään ihmisten vähyys.
Monella talkoo-juttukeikalla on puhuttu nuorten osallistumisesta. Tai lähinnä osallistumattomuudesta.
Nuorten saaminen mukaan on kuulemani perusteella haaste lähes kaikessa ilmaiseksi tehtävässä työssä.
Painotan sanaa ”lähes”.
Nuorten nuorille järjestämät kruisailutapahtumat ja automiitit ovat vain muutamia esimerkkejä talkoohengellä pyörivistä monta kertaa kesässä toistuvista tapahtumista.
Talkoohenkeä näkee myös yliopiston arjessa ainejärjestöissä ja suurissakin tapahtumissa. On halua luoda muille ikimuistoisia kokemuksia ja mahdollisuuksia kokea asioita.
Myös oma harrastus voi saada lähtemään mukaan vapaaehtoistoimintaan. Ratsastuskouluissa leiriapulaisten paikat ovat olleet haluttuja, vaikka niistä ei rahallista korvausta saakaan.
Sama pätee urheiluseuroihin. Vaikka oma harrastus loppuisi, mukana halutaan olla mahdollistamassa muille.
Ongelma ei siis ehkä ole talkoohengen täydellinen tukehtuminen, vaan se, että olemassa olevat perinteiset yhdistykset eivät samalla tavalla houkuttele alle 30-vuotiaita kuin ennen.
Miettimisen paikka on siinä, voivatko pitkään toimineet yhdistykset ylipäätään vastata nuorten tarpeisiin. Toki kiinnostus voi herätä iän karttuessa myös niitä kohtaan.
Sosiaalinen pääoma tarkoittaa ihmisten välisiä siteitä ja niissä syntyvää vuorovaikutusta ja luottamusta. Se koostuu sosiaalisista yhteyksistä, jotka auttavat saavuttamaan jotakin. Arkisemmassa kielessä sitä kuvaavat yhteisöllisyys, kansalaisaktiivisuus ja vastavuoroisuus.
Lääketieteellisen Duodecim-lehden mukaan sosiaalisella pääomalla ja terveydellä on yhteys. Samassa katsauksessa eritellään, että talkoohenki ja vapaaehtoisesti tehty yhdistystoiminta näyttäisivät lisäävän terveitä elinpäiviä.
Me-henkeen perustuvaa sosiaalista pääomaa, kuten talkoita, on kuitenkin vaikeaa saada käyntiin keinotekoisesti. Eikä suorittamiseen kannustava yhteiskunta lähtökohtaisesti petaa ilmaiseksi tehtävälle työlle kovin pehmeää petiä. Samaan aikaan yksilökeskeisessä maailmassa yhteisön merkitys voi unohtua.
Lopulta yhteisöstä voi löytyä valtava määrä merkitystä yksilön maailmaan. Ensin täytyy löytää se yhteisö, jonka eteen haluaa vaivaa nähdä ja aikaansa antaa.
Liinu Nieminen
