Olli Saarinen, Leena Olenius ja Olavi Henttinen ovat aktiivisesti mukana Kaukurin rukoushuoneyhdistyksen toiminnassa. Tänä vuonna rukoushuone täyttää 100 vuotta.
Keltainen talo kohoaa paikassa, joka tuntuu olevan kuin keskellä ei mitään.
Ennen on ollut toisin, kun koko kylä on ollut vilkkaampi.
Kylä on Kaukuri, ja keltainen talo on rukoushuone. Kolme aktiivista Kaukurin rukoushuoneyhdistyksen jäsentä Leena Olenius, Olli Saarinen ja Olavi Henttinen istuvat pöydän ääressä rukoushuoneen takaosassa ja miettivät sen vaiheita.
Rukoushuone on nähnyt paljon. Erityisesti kyläyhteisön murroksen.
Kylä oli rukoushuoneen rakentamisen aikaan vahvempi kuin nyt, ja rukoushuoneen rakentaminen ja käyttäminen osaltaan myös rakensivat yhteisöllisyyttä.
Yhteisöllisyys oli aivan erilaisella tasolla osittain siksi, että ihmisiäkin oli enemmän.
–Kyläyhteisöä ei valitettavasti enää ole sillä tavalla olemassa kuin ennen. Ennen koko kylä kasvatti lapset yhdessä, eikä pahuuksiakaan tehty, kun kaikkialla oli vain tuttuja, Henttinen muistelee.
Vaikka saattoi häneltäkin joskus naapurin ikkunaan osua pallo vauhdikkaiden pelien tiimellyksessä. Mutta mitään tuhoja ei tahallaan tehty.
Vahvaan yhteisöllisyyteen kuuluva me-ne-henki oli elossa. Olavi Henttinen muistaa, kuinka vielä hänen kouluaikanaan koulujen välisissä tärkeintä ei ollut voitto vaan se, että Kaukuri voittaa ainakin Kurkelan.
Vuosien aikana on muuttunut Kaukurin ja Kurkelan välisen vastakkainasettelun lisäksi myös moni muu asia.
Sataa vuotta talo ei ole pysynyt koskemattomana, vaan remonttia on tehty niin salissa, keittiössä kuin ulkorakenteissakin.
Ikkunat ovat saaneet ensiapua, ja ne ovat seuraavana projektilistalla.
–Talkoot eivät lopu, että tervetuloa vaan, Henttinen heittää.
Lisää aiheesta tämän viikon lehdestä!
Juttua päivitetty 14.7. kello 16.20: Päivitetty otsikko juttuun.
